Pilvi tekee sinusta fiksun! Mutta vain kohtuudella käytettynä.

8 08 2009

Tutkimus kannabiksen vaikutuksista älykkyysosamäärään osoittaa, että media on aivan sekaisin.

Kanadan lääketieteen yhdistyksen Canadian Medical Association Journal -lehdessä julkaistu tutkimus pyrki selvittämään, vähentääkö kannabis käyttäjien älyllisiä kykyjä. Tutkimus vaiettiin tehokkaasti Yhdysvaltojen mediassa, kun taas Kanadassa tutkimustulokset tuntuivat riippuvan siitä, minkä lehden juttua sattui lukemaan.

Enimmäkseen otsikot olivat tyypillistä pelottelua ”Pilviveikoista tulee idiootteja” (Toronto Sun) tai ”Pilvi tosiaan mädättää aivosi” (Edmonton Sun) -tyyliin. Kuitenkin eräät julkaisut raportoivat päinvastaista: ”Kannabis ei tee sinusta idioottia” (Calgary Herald) tai ”Pilvenpoltto ei riski älykkyydelle” (Globe & Mail).

Se, että yksittäinen tutkimus voi tuottaa noin vastakkaisia otsikoita, kertoo enemmän median rehellisyydestä kuin itse tutkimuksesta.

Näin tutkimus toteutettiin: koottiin joukko nuoria, keskiluokkaisia aikuisia, joukossa ei-käyttäviä, vähän käyttäviä, entisiä käyttäjiä (lopettamisesta yli kolme kuukautta) ja paljon käyttäviä. Vähän käyttävät käyttivät vähemmän kuin 5 kannabissavuketta viikossa, raskas käyttö oli keskimäärin 33 kannabissavuketta viikossa. Tutkijat käyttivät virtsatestejä vahvistaakseen käytön tai käyttämättömyyden.

Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden älykkyysosamäärä oli mitattu 9–12 vuoden iässä. Tutkittaville tehtiin uusintakoe, jotta voitaisiin osoittaa kuinka heidän elämänsä aikana käyttämä kannabis olisi ehkä vaikuttanut heidän tulokseensa.

smart

Havaittiin, että ei-käyttävien ÄO pysyi jotakuinkin samana tai nousi hieman. Vähän kannabista käyttävien älykkyysosamäärä nousi keskimäärin 5 pistettä, enemmän kuin käyttämättömillä. Myös aikaisemmin käyttäneiden älykkyysosamäärä koki nousun. Paljon käyttävien ÄO laski noin neljän pisteen verran.

Tutkimus selvitti myös, että kolmen kuukauden pidättäytyminen pilvestä sai aikaan erojen häviämisen ryhmien ÄO-tuloksissa.

Tutkimusta johti tohtori Paul Fried Carletonin yliopistosta, Ottawasta. Hän varoitti tiedotusvälineitä, että tutkimuksen tulosten kanssa tulee olla ”erittäin varovainen”.

Tämä tutkimus tuntuu osoittavan, että kohtuullinen kannabiksen käyttö saa aikaan lisäyksen ÄO-tuloksessa, kun taas raskas käyttö aiheuttaa vähentymistä. Tutkimus osoittaa myös, että edes pitkäaikainen ja raskas käyttö ei aiheuta peruuttamattomia muutoksia älykkyysosamääräkokeiden tuloksissa.

Tutkimus kumoaa suurimman osan kieltolakimielisten propagandasta mitä tulee nuorisoon ja kannabikseen. Se, että vähän käyttävien, jotka polttivat muutaman jointin viikossa, tulokset itse asiassa nousivat, vihjaa, että kannabiksella voi olla oppimista ja käsityskykyä parantavia vaikutuksia.

Se, että sekä vähän käyttävien kokemat edut, kuten liikakäyttäjien kokemat haitatkin, ovat väliaikaisia, on rauhoittavaa, koska se näyttää, että kannabiksen vaikutukset aivoihin ovat helposti käännettävissä, jopa pitkän aikaa runsaasti käyttävien kohdalla.

Koko kannabisyhteisö odottaa lisätutkimuksia kannabiksen käytön hyödyllisistä vaikutuksista. Voidaan vakuuttavasti sanoa, että kannabiksella on suotuisia vaikutuksia myös taiteelliseen oivallukseen, uudenlaisten ideoiden yhtenäistämiseen, hahmontunnistamiseen ja holistiseen ajatteluun.

Lähde:
http://www.cannabisculture.com/articles/2488.html


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: