Lissabonin pehmeän kosketuksen huumausainepolitiikka

Vuonna 2001 Portugalin hallitus dekriminalisoi kaikki huumeet. Myös heroiinin ja kokaiinin. Tavoitteena oli vähentää kovien huumeiden käyttäjien määrää. Kahdeksan vuotta myöhemmin Claudia Hammond pistäytyi Lissabonissa nähdäkseen onko lakimuutos muuttanut asioita.

Kävin Lissabonissa ensimmäistä kertaa vuonna 2001 viikonloppumatkalla.

Oletin viettäväni viikonlopun nähtävyyksien parissa, ajellen raitiovaunuilla ja vaellellen vanhoja katuja pitkin,  ja katsellen rakennuksia peittäviä valkoisia ja sinisiä kirjailuja.

Sattumalta törmäsin kasvotusten seurauksiin, jotka johtuvat huumeidenkäytön yleistymisestä.

Yhtenä iltana olin etsimässä erästä ravintolaa. Näin kyltin leveällä ja katetulla kujalla, joten menin katsomaan sitä. Huomattuani ettei se ollutkaan etsimäni ravintola, käännyin takaisin, mutta joku mies yrittää estää paluuni.

Huusin ja huusin, mutta kukaan ei tullut apuun. Hän kurotti kohti laukkuani, ja kamppailimme siitä hetken ajan. Sitten katsoin hänen silmiinsä ja näin, että hän oli sekaisin huumeista. Päästin irti saman tien.

Myöhemmin poliisi auttoi minua etsimään häntä. Ajelimme pitkin katuja ja etsimme häntä baareista. ”Ensimmäinen asia, jonka ryöstelevät huumeidenkäyttäjät tekevät, on mennä baariin ja myydä varastettu kamera rahaa vastaan, jotta he voisivat ostaa lisää huumeita”, kyllästyneen oloinen poliisi kertoi.

Vaikken tiennyt sitä juuri silloin, Portugalin hallituksella oli jo suunnitelma huumeongelman ja siihen liittyvän rikollisuuden varalle.

Vain lyhyen ajan kuluttua vierailustani he dekriminalisoivat kaikki huumeet – kannabiksen, kokaiinin, ekstaasin,  ja jopa heroiinin.

Nämä huumeet ovat yhä laittomia sinänsä, mutta henkilöä, joka tavataan alle kymmenen päivän käyttöannoksen kanssa ei pidetä enää rikollisena, vaan potilaana. Vankilan sijaan heidät viedään varoituskomitean kuultavaksi.

Avointa keskustelua

Minua kiinnosti nähdä miltä näyttää tuo komitea, joka vielä vaikutti olevan hyvin avoin tarkoitusperiensä suhteen.

Betonitoimistokorttelissa minut vietiin huoneeseen, joka oli sisustettu perinteisillä toimistokalusteilla. Sisään astui pian sosiaalityöntekijä ja psykologi, jotka olivat pukeutuneet farkkuihin ja t-paitaan.

Perusajatuksena on, että vaikka komissiolla on valta määrätä ihmisiä yhdyskuntapalveluun tai jopa hyllyttää ajokortteja, se ei näytä eikä tunnu lainkaan oikeudenkäynniltä.

Komissio arvioi jokaisen henkilön erikseen ja päättää hyötyisivätkö he hoitolaitoksesta. Ajatuksena on tuoda keskustelu huumeista julkisuuteen, ja siltä se todellakin vaikutti.

Ensimmäinen arvioitavaksi tullut teini-ikäinen oli valmis haastateltavaksi BBC:n toimesta omalla nimellään.

Hän kertoi minulle kuinka hänet oli otettu kiinni poliisin toimesta kannabiksen polttamisesta kavereidensa kanssa, ja lisää huumetta oli löytynyt hänen koulurepustaan.

Koska tämä oli toinen kerta kun hän jäi kiinni, hänet tuomittiin yhdyskuntapalveluun. Se oli hänen mielestään täysin reilua.

Muutos tämän osalta oli, että puhuttuaan varoituskomitean kanssa hän suunnitteli omatoimisesti huumeidenkäytön vähentämistä. Hän kuitenkin kertoi minulle komitean edessä avoimesti, että hän ei aio lopettaa huumeidenkäyttöään kokonaan.

Avun etsimistä

Uusi järjestelmä tarkoittaa sitä, että korkeasti koulutettu henkilökunta kuluttaa 60 % ajastaan kannabiksen hallussapidosta kiinnijääneiden ihmisten parissa. Mutta jos tämä tarkoittaa sitä, että he voivat tavoittaa ihmisiä joilla on huumeriippuvuus, he uskovat tämän olevan sen arvoista.

Aiemmin ihmiset olivat niin peloissaan pidätetyksi tulemisesta, etteivät he uskaltaneet astua esiin hakemaan apua.

Yksi lääkäri kertoi minulle, että potilaat olivat jopa pyytäneet häntä sulkemaan sihteeriin yhteydessä olevan sisäpuhelimen, koska he pelkäsivät, että joku saattaisi kuunnella istuntoa.

Entä ne tulokset? Pelko siitä, että Portugalista olisi tullut huumeturistien mekka, ei käynyt toteen. Huumausainekuolemien määrä on laskenut.

Maan terveysministeri kertoi minulle, että dekriminalisointi on ollut suurmenestys. Poliisin tilastot kertovat, että kaikkien huumeiden käyttö on joko laskenut tai pysynyt samana, hiljattain muodikkaaksi tullutta kokaiinia lukuun ottamatta.

Portugalissa vain 8,2 % ihmisistä on kokeillut kannabista, verrattuna USA:n 42 %:iin. Mutta jotkut ovat sitä mieltä, etteivät tilastot kerro koko totuutta.

Kaikista omituisin asia minulle oli se, kun vaeltelin lounastunnin aikana toimistorakennuksien vierellä ja kyselin ovensuissa tupakoitsijoilta mitä he olivat mieltä uudesta laista. En löytänyt yhtään ihmistä, joka olisi tiennyt, että kaikki huumeet olivat dekriminalisoitu.

Turvallisuuden tunne

Sinä aikana kun olin Lissabonissa minulla ei ollut tarkoitus palata kujalle, jossa minut ryöstettiin. Mutta kun kävelin katua pitkin mennäkseni seuraavaan haastatteluun, näin vaatekaupan kyltin.

Lyhyt shoppailukierros mielessäni käännyin kyltin osoittamaan suuntaan, kunnes tajusin täsmälleen mihin olin päätynyt.

Mutta rähjäisyys ja pimeys olivat tiessään, ja nyt kujaa syleili auringonsäteet. Pieni ja soma putiikki näkyi vasemmalla, ja Lissabonin punaiset katot oikealla.

En voi sanoa, että vanhan kaupungin siisteys olisi ainoastaan dekriminalisoinnin ansiota. Huumekauppa on kuitenkin yhä rikollisjärjestöjen käsissä.

Mutta minulle se kuja ei enää ole paikka, jossa tarvitsisi pelätä.

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/from_our_own_correspondent/8106689.stm