Hampun kasvattaja sai elinkautisen tuomion

9 04 2009

Kannabista liittovaltion metsässä kasvattanut tuomittiin elinkautiseen Gainesvillessä, Georgiassa.

Andrew N. Cox, 45, Blairsvillestä sai liittovaltion tuomioiden ohjeistuksen mukaan elinkautisen rangaistuksen, koska hänellä oli kaksi aikaisempaa tuomiota huumeiden salakuljetusrikoksista, oikeusministeriön edustaja Patrick Crosby sanoi.

Liittovaltion vankilajärjestelmä ei tunne ehdonalaista.

Kuultujen todisteiden mukaan Cox käytti maisemointiyritystä peitetoimintana kasvattaakseen kannabista georgialaisessa Chattahoocheen kansallispuistossa keväällä 2004.

Kolme Coxin työntekijää, Jose Quezadas-Fuerros, Mayola Vargas-Villenueva ja Paciano Vargas-Hernandez, auttoivat siirtämään taimet metsään. Yhdysvaltain metsäpalveluiden agentit löysivät 594 kasvia metsästä  ja 724 taimea Coxin isän pihalta.

Cox havaittiin tammikuussa 2005, mutta pakeni alueelta pysytellen tien päällä kunnes jäi kiinni Casa Grandessa Arizonassa helmikuussa 2008.

Cox oli tuomittu huumeiden salakuljettamisesta Floridassa 1991 ja sai samankaltaisen tuomion 2000 Georgiassa.

”Syytetty on kahteen kertaan tuomittu huumeiden salakuljettaja, joka nyt teki kolmannen ja lopullisen virheensä”, syyttäjä David Nahmias sanoi lausunnossaan. ”Hänen elinkautinen tuomionsa on vain rangaistus laittomien huumeiden jakelijan urasta, joka johti hänet kansallismetsän hyväksikäyttöön ja heikentämiseen.”

Vanhempi liittovaltion tuomari William C. O’Kelley asetti tuomioksi elinkautisen.

Kolme muuta syytettyä myönsivät syyllisyytensä ja saivat kahden, kolmen ja viiden vuoden tuomiot.

Jos Coxilla ei olisi ollut aiempia tuomioita, hän olisi saanut vähintään 10 vuoden vankilatuomion.

Lähde:

http://www.gainesvilletimes.com/news/archive/1604


Toiminnot

Information

2 responses

10 04 2009
savumerkki

Ja oikeus on voittanut taas.

27 12 2009
Akkapari

Hirveää!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: