50 000 vierailijan raja rikki!

29 03 2009

12.1 kerroimme tämän vuoden alkaneen mahtavasti, kun rikoimme 20 000 kävijän rajan.

50000_counts

Tätä kirjoittaessani 29.3 kävijöitä on ollut jo käsittämättömät 50266. Tahti on ollut huimaa ja kehitys parempaa kuin uskalsimme kuvitella. Tällä menolla saamme tehdä vielä tänä vuonna uutisen maagisen 100 000 kävijän  rajan rikkomisesta.

Tähän mennessä olemme julkaisseet yhteensä 124 uutista eli juttuja on tullut kohtalaisen rivakkaa tahtia. Kiitos siitä uutisvinkkejä antaneille, niitä suomentaneille ja oikolukeneille. Erittäin isot kiitokset kuuluvat tiimimme grafiikasta ja koodauksesta vastaavalle henkilölle, sekä ylivoimaisesti ahkerimmalle oikolukijallemme, joka myös onnistui hankkimaan meille yhteistyökumppanin. Ilman heitä emme olisi näin pitkällä.

Toistaiseksi paras kuukausi on vielä kesken oleva maaliskuu yli 12 000 vierailijalla. Trendi on ollut selvästi nouseva kävijöiden osalta. Viikoittain kävijöitä on ollut 2000-3000. Ylivoimaisesti eniten linkitettyjä käyntejä tulee hamppu.netin kautta ja tästä kuuluu iso kiitos sen ylläpidolle, joka tarjosi linkityksen uutisiimme. Se on toiminut erinomaisesti kuten kävijämäärät kertovat.  Hyvänä kakkosena tulee Suomen tärkeimpiä toimijoita oleva Suomen kannabisyhdistys ja kolmosena erittäin aktiivisena pysynyt Humaania Päihdepolitiikkaa Ry. Iso kiitos teille!

Tärkeitä väyliä ovat olleet myös irc-galleria, facebook, suomi24 ja useat muut keskustelupalstat hamppuaktivisteineen. Iloista huomata aktiivista ja faktapohjaista keskustelua aiheesta. Erityisesti mieltämme lämmittää se, että juttumme ovat kelvanneet levitykseen.

Edelleen luetuin uutinen on Beckley-säätiön raportti, joka vaatii säännösteltyjä markkinoista ja laillistamista kannabikselle haittojen minimoimiseksi.  Yhteensä uutinen on saanut huimat 2910 lukijaa. Samaa mieltä Beckley-säätiön kanssa ovat olleet myös Latinalaisen Amerikan entiset presidentit.

Eniten klikkauksia, yhteensä 1134, sivuillamme on saanut Hamppublogi.

Tälläkin kertaa haluamme muistuttaa, että tiimiimme on jatkuva haku päällä. Sinun ei tarvitse olla kieli- tai ATK-nero. Riittää kun haluat tehdä jotain asian hyväksi. Tehtäviä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy omanlaisensa työnsarka. Yksinkertaisimmillaan se voi olla googlen käyttöä ja toisaalta vain taivas on rajana. Kaikki tiimimme jäsenet ovat mukana talkoohengessä parhaan jaksamisensa mukaan. Ketään ei hiillosteta vaan jokainen määrittelee työpanoksensa itse.

Jos koet, että olemme oikealla asialla ja teemme hyvää työtä ja haluat tämän jatkuvan, niin kannattaa liittyä mukaan tiimiin. Toki otamme uutisvihjeitä ja valmiita suomennoksia myös ulkopuolisilta, joten rohkeasti vain tarjoamaan osoitteeseen kannabisuutiset[at]gmail.com!

Tiimissä voit myös halutessasi vaikuttaa blogin sisältöön, tuleviin uutisiin ja tyyliin. Ota yhteyttä hamppu.net foorumin kautta tai helpommin  sähköpostilla osoitteeseen kannabisuutiset[at]gmail.com, jos haluat liittyä sekalaiseen joukkoomme. Myös kaikki palaute, parannusehdotukset ja moitteet otetaan vastaan. Voit antaa niitä kommentteina tai edellämainituilla tavoilla omalla nimelläsi tai anonyymina.

Toivottavasti vuosi 2009 jatkuu yhtä iloisena kuin tähän asti. Toimintamme on ollut yhtä juhlaa ja paljon ilon aiheita olemme saaneet maailmalta kertoa. Toivottavasti perusura pysyy samanlaisena ja tiedä vaikka pääsisimme pudottamaan vielä suuria uutispommeja.

Nöyrästi Teitä kaikkia kiittäen, Uutistiimi.

uutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.wordpress.com


Toiminnot

Information

2 responses

1 04 2009
Antti Mikkonen

Kiitos teille hyvästä työstä! Kunpa saataisiin nämä joukot myös kirjoittamaan vetoomuksen kannabiksen laillistamisen puolesta: http://www.adressit.com/kannabis
Keep it lit Finland!

4 04 2009
ShkjPerkele

Kerrankin Suomi vois olla edellä monta muuta EU-maata ja laillistaa kannabiksen hupikäyttöön kuin myös lääkekäyttöön, moni jolla on kroonisia sairauksia, kipuja voitaisiin saattaa takaisin työelämään ns. yhteiskuntammehan siitä hyötyisi ei tarvitsisi kustantaa kalliita lääkkeitä ja muuta p***aa… Mutta byrokratia jyllää kellään ei oo pokkaa ottaa asiaa puheeksi. Katoin jonkun dokumentin kannabiksen lääkekäytöstä siinä joku ylikoulutettu ämmä oli palkattu puhumaan p***aa kannabiksesta ja pelkistä sen pitkäaikaisista käytöistä ja muusta kansanpelottelu leipätekstistä. Varmasti kannabiksessa on enemmän hyvää kuin pahaa jos verrataan alkoholiin jota voi itse valmistaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: