Aika laillistaa kannabis?

12 03 2009

Ilmeisesti se ei ollut missään vaiheessa henkilökohtaista. Ilmeisesti se oli bisnestä alusta alkaen.

Useiden sukupolvien ajan kuolemanrangaistusta ja kannabiksen vastaisia lakeja on puolustettu moraalilla, etiikalla ja uskonnollisella vakaumuksella. Useita vuosia on väitetty, että kuolemanrangaistus toimii pelotteena väkivaltaisia rikoksia vastaan ja että kannabiksen käyttäjät ovat suurempi uhka yhteiskunnalle kuin vaikkapa alkoholin käyttäjät.

Yhtäkkiä, kiitos talouskriisin, yhä useammat erittäin vaikutusvaltaiset ihmiset ovat vaatimassa dramaattisia muutoksia rikosoikeusjärjestelmäämme.

New York Timesissä oli Ian Urbinan artikkeli joka esitti, että lainsäätäjät useissa osavaltiossa ovat hylkäämässä kuolemanrangaistusta, koska se on liian kallis ja sen poistaminen toisi resursseja muihin lainvalvojien tehtäviin. Osavaltioiden viranomaiset ovat myös hiljalleen havaitsemassa, että he voivat tuottavammin käyttää budjettiaan ratkaisemattomien tapausten selvittämiseen tai turvaamalla poliisien määrän, kuin pitämällä pilven polttajia vankilassa tai taistelemalla vuosikymmeniä kuolemanrangaistuksen saaneiden tapausten kanssa.

Urbinan mukaan tämä on tuomassa todellista mullistusta kansakunnalle:

”Viime vuonna menojen vähentämisen vuoksi monet ehdonalaisvalvojat Arizonassa, Kentuckyssa, Missisippissä, New Jerseyssä ja Vermontissa vähensivät tai poistivat vankila-aikaa tuhansilta ihmisiltä, jotka rikkoivat ehdonalaisen ehtojaan. Monissa osavaltioissa ehdonalaisrikkomukset vievät kaksi kolmasosaa vankiloiden paikoista vuosittain. Tyypillisiä rikkomuksia ovat huumetestissä positiivisen näytteen antaminen tai ehdonalaisvalvojan tapaamisesta pois jääminen.

Vankiloissa on ahdasta ja tilanpuutteesta on tullut akuuttia. Politiikot ovat tilanteessa jossa heidän pitäisi valita poliittisesti hyvin vaikeista vaihtoehdoista: tuhlata verodollareja vankiloiden laajentamiseen, höllätä lakeja vankilatuomioiden vähentämiseksi, tai vapauttaa joitakin ei-väkivaltaisia rikollisia.”

Tämä trendi väkivallattomien rikollisten vapauttamiseen herättää luonnollisesti kysymyksen: miten olisi kannabiksen laillistaminen ja alkoholin nauttimisiän laskeminen? Kaliforniassa on jo ehdotettu laillistamista ja verottamista kannabikselle. Coloradossa poliisipäällikkö Boulderista (jossa sijaitsee mm. Coloradon yliopisto) esiintyi 60 minuuttia -ohjelmassa, ja esitti alkoholin anniskeluiän laskemista 21:stä alaspäin rahan säästämiseksi. Hänen argumenttinsa mukaan poliisien olisi parempi jahdata väkivaltaisia rikollisia, kuin kirjoittaa sakkoja opiskelijanuorukaisille (usein täysi-ikäisille), jotka juovat kuitenkin.

Nämä julistukset poliittiselta ja oikeudelliselta areenalta eivät ole vain yksittäisiä huutoja tyhjyyteen. Huomioidaan vaikka Milton Friedman, Nobel-ehdokas, entinen Reaganin neuvonantaja ja kunnioitettu tiedemies, joka yhdistetään konservatiiviseen Hoover-instituuttiin. Hän on yksi satojen tärkeiden ekonomistien joukosta, jotka vaativat, että kannabis pitäisi laillistaa ja sitä pitäisi verottaa, ja että verotulot toisivat miljardeja dollareita lisätuloja, ja samalla vielä miljardeja säästöinä lainvalvonnasta. Jos asuisit vaikka Kaliforniassa niin kumman valitsisit: Pilviveikot tukkimassa oikeusjärjestelmän? Vai paremman terveydenhuollon ja paremmat tiet kannabisveron ansiosta? Kysynpä vain, ja niin tekevät monet muutkin.

Friedman ja hänen kollegansa esittivät nämä argumentit ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten, kauan ennen talouden romahdusta. Olisi jo aika ottaa hänen näkemyksensä vakavasti osavaltioissa, joissa on karmea budjettivaje. joka uhkaa jo elintärkeitä toimintoja kuten terveydenhuoltoa. Olisiko niin suuri loikka siitä, että päästämme vankeja vapaaksi rahan säästämiseksi siihen, että emme laittaisi heitä vankilaan ollenkaan vielä suuremman summan säästämiseksi? Uskoisin, että tämä näkemys otetaan huomioon nyt vakavammin kuin koskaan poliisiviranomaisten ja syyttäjien piirissä.

Ei ole minun asiani ajaa mitään kantaa, joten olkaa ystävällisiä älkääkä kirjoittako palautetta syyttäen minua pilvipääksi. Esitän vain, että ekonominen puoli kannabiksen laillistamiselle ja alkoholin anniskeluiän laskemiselle on vastustamattomampi kuin koskaan, ja että suurten muutosten aikana hallituksen ja kansan välinen vuoropuhelu ei olisi pahaksi. Ei olisi varmaan maailman pahin asia, jos asiasta käytäisiin vakavaa kansallista keskustelua. Jos aiomme laskea osavaltioiden ja liittovaltion oikeusjärjestelmien budjettia, jos aiomme tyhjentää vankiloitamme joka tapauksessa kulujen säästämiseksi, niin emmekö tekisi sitä niin, että samalla maksimoisimme muutosten tuomat hyödyt meille kaikille.

Alkuperäistekstin kirjoittaja on syyttäjä Andrew Cohen, joka analysoi lakiasioita CBS:n uutisille.

Lähde:

http://www.cbsnews.com/stories/2009/02/25/opinion/courtwatch/main4828659.shtml


Toiminnot

Information

One response

21 03 2009
Post Scriptum » Oikea aika laillistaa kannabis?

[…] Kannabisuutiset: “Aika laillistaa kannabis?“ […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: