Lakiesitys kannabiksen dekriminalisoinnista Washingtonissa säästäisi miljoonia

19 01 2009

Kolme edustajaa on esitellyt osavaltion edustajistolle lakiehdotuksen, joka laskisi kannabiksen hallussapidon rangaistuksen 100 dollarin sakkoon. Edustajistosta esitykselle on löytynyt jo yhdeksän tukijaa. Nykyisen lain mukaan jopa yhden jointin hallussapito on rangaistavaa 90 päivän vankeudella. Washingtonissa pidätettiin viime vuonna 11553 ihmistä kannabiksen hallussapidon takia.

Voiko se mennä läpi?

Tämä vuosi vaikuttaa poikkeuksellisen epätodennäköiseltä ajalta lainsäätäjien alkaa huomioida liberaaleja kansalaisioikeuksia tukevia esityksiä huomioiden, että etusijalla on Washingtonin massiivinen, kuuden miljardin dollarin budjettivaje, joka odottaa paikkaamistaan. Talouskriisi voi kuitenkin osoittautua paradoksaalisesti hyväksi asiaksi. Lakiesityksen esittelijät ja puolestapuhujat haluaisivat pääomittaa osavaltiolle esityksen tuomat säästöt.

Yksi esityksen puolestapuhujista, edustaja Brendan Williams (D-22, Olympia)  sanoo aikovansa ”ottaa sen rungoksi kompromissiin budjettikeskusteluissa… ja asettaa selvän vaihtoehdon”. Hän sanoo että konservatiiviset lainsäätäjät voisivat innostua rahan säästöstä argumenttina dekriminalisoinnin puolesta enemmän kuin koskaan. ”Haluatko sinä tarjota terveydenhoidon x määrälle lapsia vai rahoittaa kannabiksen hallussapidon kriminalisointia?” hän kysyy. Esimerkiksi Williams siteeraa kustannusanalyysia kannabisratsioista Washingtonin osavaltion julkisen politiikan instituutilta joka osoittaa, että vuoden 2007 tietojen mukaan osavaltiossa säästettäisiin 7,5 miljoonaa hyväksymällä lakiesitys.

1231971768_mj_enforcement_costs
Vaikka tämä vuosi tuntuu hankalalta ajaa tätä lakia, sanoo Alison Holcomb, ACLU:n Washingtonin huumepolitiikan projektin johtaja, julkisen mielipiteen olevan kansan puolella. Tuore kysely osoittaa, että 81% Washingtonin asukkaista on sitä mieltä, että nykyiset kannabislait eivät toimi. ”Mielestäni lakiesitys on parannus jonka Washingtonin äänestäjät ovat valmiit näkemään”, hän sanoo. Massachusettsin äänestäjät hyväksyivät lähes identtisen ehdotuksen loppuvuodesta miltei 30 prosentin marginaalilla, ja kannabikseen liittyvän hysterian puute siellä todistaa, että yksisilmäiset ruohohulluusväitteet kannabisreformista ovat täysin perusteettomia.

Lakiesitys sallisi aikuisten pitää hallussaan enintään 40 grammaa kannabista ja alaikäisten kohdalla rangaistukset pysyisivät ennallaan.

Kuitenkin esitys on ”vasemmistolainen vaikeasti läpi vietävä yritys” ja tämän Williams tiedostaa. ”Cal Anderson oli pitkään ääni pimeydessä homojen oikeuksien puolesta”, hän sanoo. ”Täytyy vain jaksaa tehdä työtä ja vaikuttaa, ja ihmiset alkavat ajatella muutoksen ehdoilla”.

Esityksen pääesittäjä on edustaja Dave Upthegrove (D-33, eteläinen King County). Osavaltion senaattori Jeanne Kohl-Welles (D-36, Queen Anne) sanoi, että hän aikoo esitellä vastaavanlaisen lakiesityksen osavaltion senaatissa viikon sisällä.

Lähde:

http://slog.thestranger.com/slog/archives/2009/01/14/state_bill_to_decriminalize_ma


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: