Woody Harrelson hampun asialla

22 10 2008

Elokuvistaan ja halustaan laillistaa teollisuushamppu tunnettu Harrelson kertoo mielipiteitä pidätyksestään ja hampusta yleensä.

WH: Ensinnäkään väite, että istutin kannabiksensiemeniä, ei pidä paikkaansa. Ne olivat ei-psykoaktiivisia, matalan THC:n omaavia teollisuushampunsiemeniä Euroopasta. Minulta kysyttiin, kasvatinko todella marihuanaa ja vastasin että en, vaan hamppua. Siinä on suuri ero. Lakia täytyy kokeilla ja Kentucky on sopiva alue, koska se oli aiemmin suuri hampuntuottaja-alue. Kaikki päälläni oleva, jopa kenkäni, on valmistettu hampusta ja kierrätetyistä materiaaleista.

Tutustuin aiheeseen vuosia sitten yrittäessäni estää metsäyritystä pääsemästä käsiksi kolmeen miljoonaan hehtaariin luonnonmetsiä Montanassa. Me veronmaksajat maksamme miljardeja teistä, joita pitkin metsäteollisuus pääsee paremmin käsiksi luonnonmetsiimme, jotka he kaatavat ja tekevät voittoa. Sama toistuu muillakin teollisuudenaloilla, mutta hampputeollisuus ei saa mitään tukia. Pyydämme vain, että he antaisivat meidän kasvattaa taas. Montanassa opin, että esim. paperi tehtiin ennen nimenomaan hampusta. Myöhemmin sain tietää, että siitä voidaan lisäksi tehdä vaikka mitä. Maaleja, tekstiilejä, kosmetiikkaa yms. Käyttökeinoja on miljoona! Silti on laitonta kasvattaa hamppua täällä Yhdysvalloissa.

Innostuksesi sai siis alkunsa halusta suojella luonnonmetsiä?

WH: Kyllä. Se sai alkunsa, koska olen ympäristönsuojelija.

woodyharleson1

Kuinka löysit hampun?

WH: Luin Jack Hererin kirjan ”Keisarilla ei ole vaatteita!” ja eräitä muita kirjoja, kuten Chris ConradinLifeline to the Future”. Aloin lukea lisää hampusta ja historia osoittautuikin erittäin mielenkiintoiseksi. Esimerkiksi kannabisvero vuodelta 1937. Tämä oli käytännössä Hearstin ja Dupontin yhteenliittymisen seurausta. Dupont oli juuri patentoinut nylonin ja oppinut tekemään paperia puusta. Hearstilla oli puolestaan paljon puita. He päätyivätkin yhteen, loivat törkeän lokakampanjan ja keksivät kutsua hamppua marihuanaksi, jotta se kuulostaisi iljettävämmältä. He saivat marihuanan laittomaksi, mutta samalla meni teollisuushamppukin.

Mitä sinä teit Kentuckyssa?

WH: Istutin neljä tai viisi sertifikoitua teollisuushampun siementä omistamalleni maalle. Joissain paikoissa teollisuushamppu erotetaan huumehampusta, mutta esimerkiksi Kentuckyssa ei. Halusin testata lakia ja uskon, että valamiehistö toteaa minut syyttömäksi. Teollisuushamppua saa kasvattaa ja se vaikuttaa piristävästi talouteemme.

Entä jos he toteavat sinut syylliseksi?

WH: Jos niin käy, niin sitten otan sen vastaan.

Olet valmis tekemään oman panoksesi ja asettamaan maineesi vaakalaudalle ympäristönsuojelun nimissä?

WH: Ehdottomasti. Elän kaupungissa, jossa ilma on kelvotonta hengitettäväksi. Öljylauttoja kelluu meressä, eikä vettä saisi juoda. Tunnen paljon menestyneitä ihmisiä, mutta ei menestys tai raha tee kenestäkään onnellista. Uskon, että tie onneen tässä sairaassa yhteiskunnassa on tasapaino luonnon kanssa. Lensin tänne New Yorkista ja näin nämä valtavat hautausmaat. New Yorkissa hautausmaat ovat iso bisnes. Laitamme itsemme hienoon arkkuun, että kuoltuammekin pysymme erossa luonnosta. Olen asunut hotelleissa, joissa ei saa ikkunaa auki. Eristämme jatkuvasti itsemme luonnosta. Olen onnellinen, kun vietän aikaa sademetsissä. Minulla on oma palani maata, Nooan arkkini pahan päivän varalta, jos ymmärrät mitä tarkoitan?

Missä tämä maapalasi sijaitsee?

WH: Costa Ricassa. Luonnossa olen onnellinen ja uskon, että suurin osa kaupunkilaisista olisi myös onnellisempia osana luontoa. Tavallisen paperin valmistus kuluttaa 15 miljoonaa hehtaaria puuta vuodessa. Hamppupaperi kuluttaisi 0. Siitä koko minun taistelussani on kyse.

Lähde:

http://www.youtube.com/watch?v=hFD_ak3j … re=related

Uutistiimi on iloinen, että edes teollisuushampun kasvatus on laillista Suomessa. Tosin poliisi saattaa tuhota nekin, kuten kävi mm. piikkiöläiselle Tatu Saarikolle reilu vuosi sitten. Laki on teollisuushampun puolella, mutta tuet eivät. Myös viranomaiset saattavat toimia mielivaltaisesti korvaamatta tekemiään vahinkoja.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: