Yksilönvapauksien rajoittamisen aika alkaa olla ohi ja muutokset kohti suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa ovat nurkan takana.

“Mielestäni tämä olisi hyvä hetki oluelle,” sanoi Franklin D. Roosevelt allekirjoitettuaan lain, joka teki 3,2% lager-oluen lailliseksi, hiukan ennen kieltolain täydellistä kumoamista. Toivon, että Barack Obama keksii jotain samalla tavalla leikkisää, kun hän päättää lopettaa nykyiset kieltolait. Lait jotka estävät homoliitot, pitävät kannabista I Luokan huumeena ja estävät matkustamisen Kuubaan. “Voitte nyt suudella sulhasta”, tai ehkä jokin versio hänen aiemmasta kommentistaan: “Vedin henkeen, se oli koko homman idea.”

Kieltolaki nyt on erilainen kuin kieltolaki ennen. Kun kieltolaki astui voimaan 1920 se oli radikaali sosiaalinen kokeilu, joka haastoi lähes sivilisaation ikäisen perinteen. Se oli ennalta arvattava epäonnistuminen; loukkaus yksilön vapauksia kohtaan, mahdoton valvoa, ja rikollisuuden sikiäminen alkoi heti. Kaikki tämä päättyi 1933. Tänään meillä on hyödytön yritys määrätä moraalia ja tehdä uusi versio ihmisluonnosta.

Kieltolakiemme muodot ovat enemmänkin laiminlyönnin syntejä kuin komissioiden. Sen sijaan että yritettäisiin viedä pitkään olleita oikeuksia, heidän esityksensä konservatiivisiksi laeiksi epäonnistuvat kulkemaan samaa tahtia liberalisoituvan yhteiskunnan kanssa. Mutta kuten kieltolaki 20-luvulla, näistäkin rajoituksista on tullut mahdottomia puolustaa, ja myös epäkäytännöllisiä, ja tämän seurauksena ne ovat katoamassa nopeasti. Vaikuttaa hyvältä arvaukselta, että 10 vuoden sisään yhdysvaltalaiset voivat matkustaa Kuubaan, kaikki osavaltiot sallivat homoliitot ja vain muutama osavaltio vaati rangaistuksia kannabiksen henkilökohtaisesta käytöstä. Nuo muutokset ovat väistämättömiä. Ei siksi, että politiikka olisi muuttunut vaan koska yhteiskunta on.

Muutama tärkeä pointti: Huhtikuussa Obama vähensi kuubalais-amerikkalaisten matkustamisen ja oleskelun rajoituksia. Viime kuussa oikeusministeriö ilmoitti, että se ei enää syytä tapauksia, jotka liittyvät lääkekannabikseen. Samaa sukupuolta olevien liitot tunnustetaan jo kuudessa osavaltiossa ja luku kasvaa.  Suuremmassa mittakaavassa rajoitusten ja lain valvonnan höllääminen heijastuu sosiaalisiin normeihin. Homoliittoja on juhlittu New York Timesin hääsivuilla vuodesta 2002. Kun George W. Bush jätti toimistonsa, amerikkalaisten turistien ei enää tarvitse pelätä tulevansa syytetyksi Havannassa vierailusta ilman valtionvarainministeriön lupaa. Los Angelesissa sinun täytyy vain kertoa lääkärille olevasi ahdistunut ja voit mennä ostamaan laillisen pussillisen rauhoittavaa kannabislajiketta.

Pääsyy kieltolakien epäonnistumiseen on kiihtyvä onnen tavoittelun määrittely. Homoliittoja ei aja niinkään moraaliset argumentit vaan paine pareilta, jotka haluavat virallistaa ja pyhittää suhteensa, saada laillisia etuoikeuksia, ja kasvattaa lapsensa vakaassa ympäristössä. Kannabiksen dekriminalisaatiota ei aja vain suuri tarve sen käytölle lääkkeenä, vaan enemmänkin aikuisten määrä joka sitä on käyttänyt ja jotka eivät mielestään kuulu sen takia vankilaan. Uusimman hallituksen kyselyn mukaan viime vuonna kannabista oli käyttänyt Yhdysvalloissa yli 23 miljoonaa aikuista. Kuuban osalta muutosta ei tuo 49 vuotta jatkunut eeppisesti epäonnistunut kauppasaarto, mutta vaatimukset tulevat niiden amerikkalaisten suunnalta, jotka haluavat mennä sinne, nähdäkseen sukulaisia, etsiäkseen Castron ajan jälkeisiä liikemahdollisuuksia, tai siemaillakseen rommia rannalla.

Samankaltaisista syistä ei ole odotettavissa muutosta oikeuteen aborttiin tai oikeuteen omistaa ase. Vaatimukset yksilönoikeuksista ovat vain liian vahvat ylitettäviksi. Internet on ollut todella tärkeä vahvistin sellaisille vaatimuksille. Pornolla ja uhkapelillä netistä itsestään on tullut tukahduttamaton jakeluväline. Homoliittojen osalta se on kiihdyttänyt uusien kansalaisoikeuksien tunnistamista toimimalla organisointivälineenä ja informaation levittäjänä. Laajemmin, vapain kommunikaatioväline koskaan on nostanut odotuksia henkilökohtaisen vapauden suhteen. Maailmassa jossa jokaisella on oma “lehdistönsä”, vaatimukset henkilökohtaisen käytöksen rajoittamisesta tulevat täysin puolustamattomiksi.

Poliitikot jatkavat perässä kulkemista johtamisen sijaan näiden muutosten suhteen. Republikaanit ottavat riskin vastustamalla uutta todellisuutta. Jos se aikoo jatkaa eloaan kieltolain puolueena, se kiihtyvällä vauhdilla karkottaa libertarismiin kallellaan olevat ja nuoret. Demokraattien riskinä on syleillä kulttuurista muutosta liian innokkaasti. Lähes neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun George McGover tuli tunnetuksi armon, abortin ja hapon  presidenttiehdokkaana, kulttuuriset kiistakysymykset ovat yhä edelleen petollista aluetta poliitikoille. Miksi mennä muutoksen eturintamaan kun voit seurata turvallisen matkan päästä ja päätyä silti samaan lopputulokseen?

Lähde:

http://www.newsweek.com/id/220554

Britannian hallituksen virallinen tieteellinen neuvonantaja professori John Beddington on kertonut tukevansa entisen huumeasioiden neuvonantajan näkemyksiä kannabiksesta.

Beddington ei ottanut kantaa tekikö sisäministeri väärin erottaessaan professori David Nuttin. Nutt oli huumeiden väärinkäytön neuvoa antavan neuvoston puheenjohtaja. Hänet erotettiin, koska hän sanoi luennolla kannabiksen olevan vähemmän haitallista kuin alkoholi tai tupakka.

Kun professori Beddingtonilta kysyttiin oliko hän samaa mieltä, että kannabis olisi vähemmän haitallista kuin tupakka ja alkoholi niin hän vastasi: “Mielestäni tieteellinen todistusaineisto on asiassa täysin kiistaton. Olen samaa mieltä sen väitteen kanssa.”

Beddington on ensisijaisesti vastuussa hallituksen neuvomisesta tieteellisessä asioissa. Hänen mukaansa erottaminen johtui luottamuksen menetyksestä Nuttin ja sisäministeri Alan Johnsonin välillä. “Mielestäni on erittäin vaikeaa nähdä miten luottamuksen menettämisen jälkeen toiminta olisi voinut jatkua”, Beddington kertoi.

Hän muistutti kiistattomien tieteellisten neuvojen saamisen tärkeyttä asiantuntijoilta, jotka ovat vielä hallituksen itsensä asettamia. “Mielestäni on reilua sanoa, että meidän täytyy tehdä selvä ero tieteellisten neuvojen ja todisteiden, joiden antaminen kuuluu asiantuntijoille ja tieteellisille komiteoille, ja politiikan tekemisen välillä, mikä rooli kuuluu ministereille.

Beddingtonin mukaan tapaus ei paljasta ongelmaa siinä kuinka hallitus käyttää tieteellisiä neuvoja. “Mediassa on ollut sekaannusta siitä kuinka hallitus käyttää tieteellisiä neuvoja. Laitetaan se asiayhteyteensä: tieteellisiä neuvoa antavia komiteoita on yli 75.” “Tämä on yksittäinen taho jonka kanssa on ongelmia. Kahden vuoden aikana ongelmia on ollut vain ACMD:n neuvojen kuulemisen kanssa.”

Beddington sanoi pikaisesti konsultoivansa muiden komiteoiden johtajien kanssa selvittääkseen ovatko he kohdanneet ongelmia roolinsa kanssa. Joidenkin vanhempien hallitusta neuvovien tiedemiesten mukaan Nuttin tapaus heijastaa hyvin sitä kuinka tieteelliset neuvot otetaan vastaan hallinnon suunnalta.

Monet asiantuntijoista sanoivat, että heidän komiteansa raporttien johtopäätöksistä kerrottiin hyvin puutteellisesti, koska hallituksen tiedotusosasto valvoo hyvin tarkasti julkisuutta. Tätä mieltä olleet asiantuntijat eivät halunneet nimeään julkisuuteen.

Joskus tiedemiehiltä vaaditaan luottamuksellisuussopimuksen allekirjoittamista, käytäntö jonka sanotaan johtuvan kaupallisista syistä. Kriitikot väittävät, että sopimukset voivat toimia laillisena suukapulana tiedemiehille, jotka puhuvat hallituksen aloitteista.

“Aion keskustella neuvoa-antavien komiteoiden kanssa, aion myös saada palautetta komiteoiden puheenjohtajilta. Tulee olemaan tapauksia joissa ei sallita julkituloja”, professori Beddington sanoi. “Haluan tietää ovatko nuo tapaukset asiaankuuluvia, eli liittyykö niihin kaupallista luottamusta tai muuta erityistä, vai onko ne vain vaimennettu muusta syystä.”

“Jos ongelmia paljastuu lisää, emme saa tieteellisistä neuvoista sitä laatua, jota todella pitäisi saada.”

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8340318.stm

Kannabiskieltolain takia miljoonat käyttäjät ja heidän läheisensä joutuvat alttiiksi terveys- ja turvallisuusriskeille. On mahdotonta toteuttaa alaikäisiä suojeleva ja ongelmakäytön estävä politiikka.

Manner-Euroopassa on kuitenkin käytössä järjestelmä, jonka avulla kannabiksen tuotto ja jakelu vähentää ongelmia ja pienentää hallinnointikustannuksia. Kyseessä on järjestelmä, joka mahdollistaa kannabiksen käytön vastuullisesti. Järjestelmä, jossa viranomaiset valvovat koko prosessia viljelystä loppukäyttöön.

Tämä on kannabisseura. Kannabisseurat (CSC, cannabis social club) ovat voittoa tavoittelemattomia täysi-ikäisten kansalaisten yhdistyksiä. He organisoivat suljetussa yhteisössään rajatun kannabismäärän valmistusta omaan käyttöönsä. He eivät saa myydä kannabistaan muille tai jakaa sitä alaikäisille.

Kannabisseuran voi perustaa monin eri tavoin, riippuen maan kansallisesta lainsäädännöstä ja kansainvälisten sopimusten huumausainerajoituksista.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kansalaisilla on oikeus perustaa yhdistys, joka ajaa heidän etujaan. Jos heidän toimintansa ei ole uhka yleiselle terveydelle tai turvallisuudelle, viranomaisilla ei ole oikeutta puuttua heidän toimintaansa.

Kannabisseurassa kannabista viljellään tarkkojen terveys- ja turvallisuusstandardien mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että kemikaaleja käytetään niin vähän kuin mahdollista, sähkö ostetaan itse ja paloturvallisuudesta huolehditaan. Jakelun osalta noudatetaan tarkkoja sääntöjä jotka estävät vastuuttoman ja ongelmakäytön.

Kannabisseura tarjoaa mahdollisuuden rikollisten järjestöjen roolin pienentämiseen kannabismarkkinoilla. Riski mm. saada myrkyllisillä tuotteilla ja jopa lasilla jatkettua kannabista pienenee. Tällä hetkellä kannabisseuroja toimii aktiivisesti Espanjassa, paikallisten viranomaisten suostumuksella. Muissa maissa on tehty aloitteita vastaavasta käytännöstä.

Mikäli haluat edistää kannabiskerhojen perustamista alueellasi, ota meihin yhteyttä. Huumesodan on loputtava. Auta meitä julistamaan rauha. Tue ENCOD:a.

ENCOD
European Coalition for Just and Effective Drug Policies
Lange Lozanastraat 14
B – 2018 Antwerpen
Belgium

Tel. + 32 3 293 0886
E-mail: office@encod.org
www.encod.org

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/713/27/

Useampi kongressin jäsen on julkisesti kyseenalaistanut presidentti Obaman syntymisen Havaijilla, kuin tukenut kannabiksen laillistamista. Tämä huolimatta Honolulu Advertiser-lehdessä elokuussa 1961 julkaistusta syntymäilmoituksesta ja kannabiksen syvästä juurtumisesta kulttuuriseen valtavirtaan.

Lähes jokainen alle 65-vuotias äänestäjä Yhdysvalloissa on joko käyttänyt kannabista tai kasvanut sitä käyttäneiden ihmisten kanssa. Sen aiempien käyttäjien joukossa on kolme viimeisintä presidenttiä, yksi korkeimman oikeuden tuomari ja maan suurimman kaupungin pormestari. Hampunlehden kuva on levinnyt kaikkialle populaarikulttuuriin, Bob Marley -t-paidoista suositun Weeds -tv-sarjan tienvarsimainoksiin.

Joten miksi sen tosiasiallista laillistamista pidetään yhä marginaalin asiana? Mikseivät useammat poliitikot — erityisesti he jotka vetivät henkeen — ole astuneet esiin ja sanoneet “Kieltolaki on absurdi ja rikollinen. Aletaan kohdella kannabista alkoholin tapaan”?

Kannabislakien uudistamista ajavan NORML:n johtaja Allen St. Pierre syyttää “suurten ikäluokkien eliittiä.” Washingtonin politiikan ja median piirissä on paljon ihmisiä “jotka tietävät kumman pään sytyttää jointista, mutta häpeävät myöntää tietojaan,” hän sanoo. On kongressin jäseniä, hän lisää, jotka tervehtivät häntä juhlissa sanoen “Allen, löytyykö yhtään pilveä?”, mutta ovat liian pelokkaita pistämään itsensä likoon laillistamisen puolesta.

Ainoastaan kaksi nykyistä kongressin jäsentä ovat avoimesti puhuneet kannabiskieltolain lopettamisen puolesta: edustajat Dennis Kucinich, D-Ohio ja Ron Paul, R-Texas (Jotka molemmat olivat mukana kilvassa puolueensa presidenttiehdokkaan paikasta viime vaaleissa -toim.huom.).

Vaikka kongressissa majailee Tom “lesbot terrorisoivat lukioitamme” Coburnin, Oklahomasta, ja Michelle “hiilidioksidi on luonnollista, se ei ole haitallista” Bachmannin, Minnesotasta, kaltaisia Republikaaneja, vasemmistoliberaali Kucinichia ja libertaarikonservatiivi Paulia ivataan edustajista kenties yleisimmin kahjoiksi.

Kourallinen muita, kuten Dana Rohrabacher, R-Kalif., on antanut joitakin merkkejä, että he tukisivat laillistamista. Edustaja Barney Frank, D-Mass., on esitellyt lakiesityksen liittovaltion rangaistusten lopettamisesta alle 100 gramman hallussapidosta, mutta hänkään ei ole suoranaisesti antanut tukeaan kannabiksen kohtelemiselle samoin kuin alkoholia.

Toisaalta, Salon-lehti esitteli heinäkuussa 17 kongressin jäsentä, jotka ovat avoimesti asettaneet kyseenalaiseksi presidentti Obaman syntymäpaikan, tukeneet esitystä aiheesta, tai kieltäytyneet vastaamasta myöntävästi kun heiltä on kysytty, uskovatko he presidentin olevan syntyperäinen USA:n kansalainen.

St. Pierre paheksuu erityisesti median tapaa kohdella laillistamisasiaa vitsinä, jossa miltei jokaisen siihen liittyvän otsikon tulee sisältää kehnoa sanaleikkiä “pilvestä”, “sätkistä” tai “lunkiudesta”.

Hänen mukaansa on erittäin vakava asia, että 800 000 ihmistä vuodessa joutuu pidätetyksi kannabiksen takia. Obaman “hekottelu”, sanoo hän, oli tunnuskuvallista. Kun uuden presidentin Muutos-verkkosivuilla kannabiksen laillistaminen osoittautui suosituimmaksi kysymykseksi, Obama sivuutti aiheen vitsillä, antaen ymmärtää että internetissä täytyy olla todella paljon pilvessä olevia ihmisiä.

“Se on yhä asia, jolle ihmiset kikattelevat, vakavasti ottamisen sijaan,” sanoo Noelle Davis, entinen Texans for medical marijuana -järjestön johtaja.

Osavaltioiden lainsäätäjät, jotka ovat tukeneet kannabisaiheisia lakiesityksiä, sanovat että kaksi suurinta estettä ovat pelko ja kulttuuriset stereotypiat.

“Vaaleilla valitut viranomaiset ovat valtaosaksi erittäin huolestuneita että heidät leimataan ‘pehmeiksi huumeita kohtaan’”, sanoo New Yorkin osavaltioedustaja Richard Gottfried. Hän on manhattanilainen Demokraatti, joka puolsi osavaltion vuoden 1977 dekriminalisaatiolakia, ja on esitellyt useita aloitteita lääkekannabiksen laillistamiseksi.

Mielipidekyselyjen mukaan 70 – 80 prosenttia New Yorkin asukkaista on lääkekannabiksen puolella, sanoo Gottfried, mutta “useimmat lainsäätäjät pelkäävät koskea aiheeseen.”

Washingtonin osavaltion senaattori Jeanne Kohl-Welles sanoo että monet viranomaiset, etenkin osavaltion konservatiivisemmilla syrjäisemmillä alueilla “uskovat kannabikseen liittyviin kultuurisiin stereotypioihin”, kuten ajatukseen että se on porttihuume kovempiin aineisiin.

Seattlelainen Demokraatti Kohl-Welles, joka on esitellyt lakialoitteen joka alentaisi alle 40 kannabisgramman hallussapidon rangaistuksen rikkomuksesta siviilirikkeeksi, kertoo että osavaltion syyttäjien tuki lääkekannabiksen laillistamiseksi antoi konservatiiveille poliittisen suojan äänestää sen puolesta, mutta että lainvalvonta on laajalti vastustanut hänen dekriminalisaatioaloitettaan.

Break the chains-järjestön Deborah Small kertoo, että eräs syy kiireellisen poliittisen painostuksen puuttumiselle on se, että todennäköisimmin pilven takia pidätetyiksi joutuvat ovat ihmisiä “joilla ei ole poliittista ääntä” — nuoria värillisiä henkilöitä köyhiltä asuinalueilta. Hän mainitsee, että esimerkiksi Atlantassa, Baltimoressa ja New Yorkissa, joissa kannabispidätysten määrät ovat valtakunnan suurimpia, 75% kiinninapatuista on mustia tai latinoita ja iältään alle 25-vuotiaita. Aikuiset ja varakkaampien alueiden nuoret ovat suurelta osin turvassa ongelmilta lain kanssa, hän lisää.

Debatin etulinjassa

Kalifornia on se osavaltio, missä laillistaminen on lainmukaisesti asialistalla. “Obama saattoi sivuuttaa sen, mutta me käymme vakavinta keskustelua 35 vuoteen,” sanoo Quintin Mecke, kongressiedustaja Tom Ammianon puhemies. San Franciscolainen Demokraatti Ammiano on esitellyt lakiehdotuksen joka laillistaisi kannabiksen Kaliforniassa. Se sallisi osavaltion asukkaiden kasvattaa enintään 10 kasvia omaan käyttöön, tekisi kaupallisesta viljelystä ja myynnistä luvanvaraista, säätäisi käytön alaikärajan 21 vuoteen ja esittelisi 50 dollarin veron kannabisunssille.

Lakiesityksen kuulemisten on määrä alkaa Tammikuussa. Esitys olisi ilmiselvästi ristiriidassa liittovaltion lakien kanssa, mutta Mecken mukaan “tarkoitus on saada aikaan keskustelua osavaltioiden oikeuksista. Hyvin monet katsovat Kalifornian suuntaan asian esilletuomisessa.”

Monet seikat tekevät laillistamisesta poliittisesti mahdollista Kaliforniassa, Mecke selittää. Ensinnäkin, osavaltio on laillisesti säännöstellyt lääkekannabista 13 vuoden ajan, ja “ihmiset ovat nähneet että taivas ei pudonnutkaan. Kalifornia saattaa olla talouskriisissä, mutta se ei tosiaankaan ole kannabiksen syytä.” Kannabisverot ja -maksut voisivat kerätä 1.4 miljardin tuotot rahavaikeuksissa rypevälle osavaltiolle, arvioi rahoituslautakunta. Lisäksi, hampunkasvatus on olennainen osa paikallisekonomiaa monilla alueilla, erityisesti maalaismaisessa osavaltion pohjoisosassa.

“Emme odota että tämä tapahtuisi yhdessä yössä,” Mecke sanoo. “Mielipidekyselyiden tulosten mukaan, se kuitenkin tulee tapahtumaan.”

Lokakuun alun galluptulos tukee tuota ennustetta. Sen mukaan 44 prosenttia kyselyyn osallistuneista on laillisen kannabiksen puolella, vastustajien määrän ollessa 54 prosenttia. Aikaisempien kyselyiden mukaan amerikkalaiset olivat laillistamista vastaan prosentein 73 – 23 vuonna 1985 ja 64 – 31 vuonna 2000.

Valtaosa liberaaleista kannattaa laillistamista, kuten myös yli puolet läntisten osavaltioiden asukkaista, Demokraateista ja alle 50-vuotiaista. Vastustus on voimakkainta Republikaanien, konservatiivien ja yli 65-vuotiaiden kohdalla. Silti näissäkin ryhmissä yli neljännes vastaajista kannattaa laillistamista.

“Kansalaisten mielipiteet kannabiksen laillistamisesta ovat muuttuneet tällä vuosikymmenellä ja ovat nyt suvaitsevimmillaan viimeisten 40 vuoden aikana”, ilmoittivat gallupin suorittajat. “Jos yleinen tuki jatkaa kasvamistaan 1-2 prosentin vuosivauhtia, kuten se on tehnyt vuodesta 2000 alkaen, enemmistö amerikkalaisista saattaa olla laillistamisen puolella jo neljän vuoden kuluttua.”

Katkennut yhteys valtion ja sen pääkaupungin välillä

Washingtonin vallan käytävien ja muun Amerikan välillä on “valtava katkos”, väittää Allen St. Pierre.

Tänä päivänä kaikkein kovimman linjan kieltolain puolustajatkaan harvoin ovat sitä mieltä että ihmisten pitäisi joutua vankilaan hallussapidosta. Jeanne Kohl-Wellesin mukaan Washingtonin poliisi ja syyttäjät olivat sitä mieltä että dekriminalisointi olisi tarpeeton, koska he eivät käytä juurikaan resursseja noin pienen luokan rikoksiin.

New Yorkissa, jossa omasta henkeenvedostaan ja siitä nauttimisesta kertonut pormestari Michael Bloomberg on jatkanut edeltäjänsä Rudolph Giulianin sotaa pilvenpolttajia vastaan, poliisin edustaja yritti vakuuttaa toimittajia että moista tehoiskua ei ole olemassa, koska kannabiksen hallussapidossa annettujen haasteiden määrä laski viime vuosikymmenen aikana. (Rangaistus alle 25 gramman hallussapidosta on osavaltion lain mukaan 100 dollarin sakko, mutta julkinen hallussapito on rike. New York Cityn viranomaiset ovat pidättäneet vuosittain yli 40 000 ihmistä tuolla syytöksellä, lähinnä mustia ja latinomiehiä.)

Liberaalit poliitikot joiden mielestä lait ovat liian tiukkoja, mutta jotka eivät halua ottaa riskiä pilviveikkojen puolelle asettumisesta, kannattavat usein dekriminalisaatiota keskitienä. Dekriminalisaatio onkin ehdottomasti ollut parannus — kuten Gottfried huomauttaa, se on tehnyt eron pienen pilvimäärän takia putkassa vietetyn yön ja vankilassa vietetyn vuoden välille — mutta se on itse asiassa ankarampi järjestelmä kuin alkoholin kieltolaki oli. Kieltolain ollessa voimassa kotiviinin teko ja alkoholin lääkinnällinen käyttö oli sallittua, ja ihmiset saivat pitää hallussa viinaa joka oli hankittu ennen lain voimaantuloa 1920. (New Yorkin pormestarin kartanossa olikin tällainen viinakätkö, ja Manhattanin Yale Club varmuusvarastoi 14 vuoden tarpeita.)

Obaman lokakuun 19. päivän ohjeistus jonka mukaan liittovaltion syyttäjien ei tulisi ottaa syytettäväkseen lääkekannabistapauksia niissä osavaltioissa joissa lääkekannabis on sallittua, on rohkaiseva. Toisaalta, kuten niin moni asia Obaman virassaoloaikana, kyseessä saattaa olla enemmänkin symbolinen kuin todellinen linjaus. Ohjeissa on tarpeeksi liikkumatilaa joka sallii liittovaltion avun paikallisille syyttäjille, jotka käyvät lääkekannabiksen kimppuun, kuten Steve Cooley Los Angelesissa.

Obaman kannat ovat ylipäätään kehittyneet tyypilliseen tekopyhään tapaan. Hän antoi tukensa dekriminalisaatiolle kampanjoidessaan Illinoisin lainsäätäjänä yliopistokampuksilla, mutta nyt hän sanoo suoraan että ei kannata laillistamista — vaikka hän kirjoittikin muistelmissaan että vaikka pilvi ei ratkaisekaan ongelmiasi, “se saattaa ainakin auttaa sinua nauramaan maailmassa käynnissä olevalle hulluudelle ja näkemään kaiken paskanpuhumisen ja halpahintaisen moralismin läpi.” (Obamasta on valokuvia olkihattuisena opiskelijana polttamassa moniselitteistä savuketta peukalo-etusormiotteella, näyttäen autuaan ymmyrkäissilmäiseltä.)

“Laillistaminen ei kuulu presidentin sanavarastoon, eikä minun,” liittovaltion huumetsaari Gil Kerlikowske on painottanut, vaikka hän onkin suhteellisen liberaali monissa muissa huumeisiin liittyvissä asioissa.

St. Pierren mukaan edustajainhuoneen puhemiehen, kalifornialaisen Demokraatin Nancy Pelosin virkailijakunta  on nimenomaisesti varoittanut kannabiksen laillistamista ajavia tahoja, ettei näiden tule painostaa Obaman hallintoa tai kongressin Demokraatteja, koska he ovat kiireisiä taloustilanteen, Irakin ja Afganistanin sotien ja terveydenhuollon uudistuksen kanssa. St. Pierren mukaan viesti oli “Me emme tule edistämään tätä asiaa, ja teidän pitää lopettaa meidän niskaamme hönkiminen.”

Muutos jonka voit laittaa piippuusi

Mitä siis voidaan tehdä? Mikä voisi muuttaa poliittista ilmastoa jotta järkevä keskustelu laillistamisesta ja säännöstelystä voi alkaa?

Deborah Small sanoo että se vaatisi yhteiskunnan joka välittää mustista ja latinonuorista, heidän rikollisiksi tekemisensä “elämänlaatu”viranomaisvalvonnalla, sijaan.

Poliitikot puhuvat nuorten koulussa pitämisen ja heille töiden varmistamisen puolesta, mutta sitten he kannattavat “valvontataktiikoita jotka takuuvarmasti ajavat heidät rikousoikeudellisen järjestelmän käsiin suhteellisen pienistä rikkeistä.” Jos Obama olisi jäänyt kiinni pilvestä nuorena miehenä, Small kysyy, olisiko hän presidentti tänä päivänä? “Ei tosiaan.”

Hän pitää merkittävänä että hip-hop-sukupolvi joka tuli esiin 80-luvun loppupuolen crack-epidemian jälkeen, vältteli kovia huumeita suosien kannabista — ja systeemi vastasi pidättämällä heitä yhä enemmän, käytännöillä jotka palkitsivat suurista määristä mitättömiä hallussapitojuttuja.

Kohl-Welles sanoo että laillistaminen vaatisi kriittisen massan lainsäätäjien joukossa, ja että budjettiongelmat saattavat auttaa muuttamaan mielipideilmastoa siihen suuntaan. Gottfriedin mukaan vaatii “erittäin voimakasta julkista tukea jotta asia tulee valtavirran debattiin, puhumattakaan sen lainsäädännöksi päätymisestä.”

Saadakseen kannatusta, St. Pierre sanoo, laillistamisliikkeen täytyy pystyä pitämään yllä ruohonjuuritason aktivismia ja tulla yhä monivärisemmäksi, kun se nykyään on lähes kokonaan valkoihoisten ja miesten kansoittama. Laillistamisaatteen edistäminen vaatisi myös uransa alkuvaiheessa olevien karismaattisten poliitikkojen tukea, koska “on mahdotonta saada viisi-kuusikymppistä washingtonilaista alfaurosta vaihtamaan puolta.”

St. Pierren mukaan eräs vaara ovat poliitikot jotka muuttavat mielipiteitään urakehityksensä mukaan. Hän huomauttaa että San Franciscon pormestari Gavin Newsom oli varhaisessa vaiheessa äänekäs lääkekannabiksen puolestapuhuja, mutta tavoittelee nyt Kalifornian kuvernöörin pestiä ja vastustaa laillistamista.

Noelle Davis sanoo että Teksasissa aktivistit joutuvat pelottavaan tehtävään yrittäessään suostutella Republikaanienemmistön lainsäätäjiä — ja perusäänestäjiä jotka valitsevat nämä valtaan. Tämä vaatii heidän valistamistaan kannabiksen turvallisuudesta suhteessa alkoholiin ja taloudellisista hyödyistä joita kannabiksen kasvattaminen ja myynti toisi osavaltiolle.

Hänen mukaansa eräs suureksi osaksi sivuutettu asia Teksasissa on raja-alueen huumeväkivalta. Keskenään sotivien salakuljetusryhmittymien väliset taistelut ovat vaatineet satoja elämiä meksikolaisissa Nuevo Laredon, joka sijaitsee joen toisella puolella Laredosta, ja El Pason vastarannalla sijaitsevan Juarezin, kaupungeissa.

Vaikka voimakas kotimaassa kasvatettu kannabis pyörii otsikoissa, alemman laadun meksikolainen pilvi hallitsee kannabiskaupan halvimpia markkinoita, ja “erittäin paljon marihuanaa tulee maahan IH-35 -valtatietä pitkin,” Laredosta San Antonion läpi Austiniin ja Dallasiin.

“Me painamme yhä vielä kädet korvillemme ja toistelemme ‘la-la-la-la’”, Davis sanoo. “Jos kannabis olisi laillista liittovaltion tasolla, se vähentäisi dramaattisesti huumeiden salakuljetukseen liittyviä kuolemia.”

Davisin mukaan pilvenpolttajien “hiljaisen enemmistön” on päästävä yli peloistaan ja alettava äänekkäiksi. “Kun keräsin nimiä vetoomukseen lääkekannabiksen puolesta, ihmiset usein tirskahtelivat ja sanoivat ‘minähän en laita nimeäni mihinkään listaan’”, hän muistelee. “Älkää pelätkö lainsäätäjiänne. Käyttäkää aikaa ja rakentakaa suhde heihin.”

St. Pierre on samaa mieltä. “Emme ole saavuttaneet homo- ja lesboyhteisön poliittista legitimiteettiä,” hän summaa. “Niin kauan kun 0,1% kannabiksen käyttäjistä on mukana omassa vapautuksessaan, muutos on epätodennäköinen.” Jos vain 1 % USA:n arvioidusta 36 miljoonasta pilvenpolttelijasta tulisi mukaan, hän sanoo, se muodostaisi 360 000 aktivistin vahvuisen joukon.

Kannabiksen laillistaminen ei ehkä ole niin suuri elämän ja kuoleman kysymys kuin terveydenhuolto, ilmastonmuutos tai Afganistanin sota, mutta se ei myöskään ole vähäpätöinen asia. Ei ainakaan vähäpätöisempi kuin kieltolain kumoaminen oli suuren laman syövereissä.

Kun kansakunta on taloudellisen ja ympäristökriisin kourissa, miksi meidän pitäisi tuhlata elämiä ja rahaa alistaviin, rasistisiin ja rikollisuutta luoviin lakeihin? Maaliskuussa 1932 tuhannet ihmiset marssivat New Yorkin, Detroitin ja muiden kaupunkien kaduilla vaatien oluen laillistamista. He kantoivat kylttejä joissa luki “Me haluamme olutta ja me maksamme veron” ja “Me haluamme olutta mutta haluamme myös töitä.”

Myöhemmin tuona kesänä, edellisissä presidentinvaaleissa “kosteaksi” syytetty Demokraattinen puolue kannatti kieltolain purkamista. Joulukuun 5. päivä 1933 21. lisäys tuli voimaan, ja amerikkalaiset saattoivat jälleen juoda laillisesti.

Sitten tietysti oli fanaattinen entinen kieltolakiviranomainen nimeltä Harry Anslinger, joka oli vastikään noussut liittovaltion huumeviraston johtajaksi — ja hän etsi uutta keinoa edistää uraansa.

Lähde:

http://www.mapinc.org/drugnews/v09/n983/a07.html

Tavallinen jointti voi pelastaa ihmishenkiä. Nyt katsotaan eteenpäin, jotta järjetön kieltolaki voitaisiin lopettaa.

Kun yritysmaailman journalismin Raamattuna pidetty Fortune-lehti tekee kansijutun otsikolla “Onko pilvi jo laillista?”, tietää siitä asioiden olevan muuttumassa Yhdysvalloissa. Sen tietää myös siitä, kun Barack Obaman Oikeusministeriö julkaisee pitkään odotetun muistion, jonka viesti on, ettei liittovaltion hallitus enää puutu lääkekannabisapteekkien toimintaan – niin kauan kuin se toiminta on osavaltion lainsäädännön hyväksymää. Tämä asia virallistettiin lokakuussa.

Kaiken lisäksi kyseessä ei ollut symbolinen ele. Kannabiksen lääkekäyttö – oli kyseessä sitten kemoterapian aiheuttama pahoinvointi, AIDS:iin liittyvä kuihtuminen, viherkaihi tai jokin muu syy – on nyt laillista 13:ssa osavaltiossa, mukaan lukien suurin niistä, eli Kalifornia. Ensi vuonna 13 muuta osavaltiota ovat aikeissa äänestää aiheesta tai muutoin seurata esimerkkiä. Viime viikolla Kalifornian lainsäädäntökomitea piti ensimmäiset istunnot. Ne eivät koskeneet ainoastaan lääkekannabiksen laillisena pitämistä, vaan myös kaiken kannabiksen dekriminalisointia. Kannusteena tähän olisivat massiiviset rahavirrat, jotka vararikossa oleva osavaltio voisi valjastaa käyttöönsä kannabisverojen myötä.

Aiheesta on tehty myös ovensuukyselyitä. Vuonna 1970 84 % amerikkalaisista halusi pitää kannabiksen laittomana. Nykyisin tämä luku on romahtanut 54 %:iin. Laillistamisen puolella olevien osuus on noussut 60-luvun lopun 18 %:sta nykypäivän 44 %:iin. Saman trendin jatkuessa suurin osa amerikkalaisista tulisi puolustamaan laillistamista jo Obaman ensimmäisen kauden lopussa. Läntisissä osavaltioissa 53 % haluaisi laillistaa ja verottaa kannabista jo tällä hetkellä. Laillistamista tukevat eniten nuoremmat ikäpolvet, “Obama-sukupolvi”, mutta tukea on alkanut kuulua myös republikaanisen puolueen riveistä.

Todellisuus on kuitenkin jo ovensuukyselyiden edellä. Matka Los Angelesiin voisi antaa sellaisen mielikuvan, että kannabis on jo laillista. Kaupungissa on yli 800 kannabiskauppaa ja Kalifornian osavaltiossa niitä on jo arviolta 7000 kappaletta. Se on monta kertaa enemmän kuin Hollannissa.

Kannabisluvan saaminen lääkäriltä on helpompaa kuin henkivakuutuksen ottaminen. Sen voi todeta lukemalla lehti-ilmoituksia, joissa mainostetaan konsultaatiota 200 dollarin maksua vastaan. Kannabiskauppoja löytyy joka lähtöön, parin pennin puulaakeista aina kapitalistiseen makuun sopiviin luksusmyymälöihin saakka. Lääkekannabisliiketoiminnasta haaveileville yksityisyrittäjille pidetään aiheeseen liittyviä seminaareja. Kaupoissa pidetään esillä jalostettuja lajikkeita, joiden avulla voidaan saavuttaa erityisesti räätälöityjä vaikutuksia: jotkut sopivat pahoinvoinnin lievittämiseen, toiset ruokahalun kiihottamiseen tai nukkumisvaikeuksiin; osa taas auttaa hereillä pysymiseen, elokuvien katselemiseen tai yleiseen rentoutumiseen.

Kannabiksen tärkeimmän aktiivisesti vaikuttavan ainesosan, THC:n määrä on paljon suurempi kuin aiemmin (joskaan väitteellä ei ole todellista pohjaa, vaan sekä vahvempia että miedompia lajikkeita on aina ollut olemassa, eikä merkittävää vahvuuden nousua ole ollut. Tälle esteensä asettaa jo kasvibiologia. -toim.huom.) Mutta koska kukaan ei ole koskaan kuollut kannabiksen yliannostukseen, on vaikea sanoa miksi sillä olisi merkitystä. Tietenkin jos henkilöllä on pitkä historia mielenterveysongelmien suhteen, ei aivojen kannabinoidireseptoreiden kanssa ole suositeltavaa leikkiä. Mutta sellaisten ihmisten ei kannattaisi käyttää myöskään muita huumausaineita, puhumattakaan liiallisesta alkoholinkäytöstä. Useimmille ihmisille vahvempi kannabis tarkoittaa ainoastaan sitä, että ainetta tarvitsee ottaa vähemmän toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi. Jos sattuu ottamaan liian paljon, todennäköisesti seurauksena on vain torkahtaminen sekä herääminen ilman krapulaa. Jos baarit alkaisivat myydä kannabista kaljan sijasta, rikostilastot romahtaisivat.

Amerikkalaiset – joille kannabiksen käyttö on lähestulkoon siirtymäriitin tasoinen tapahtuma yliopisto-opiskeluiden alkaessa – tietävät tämän, ja jossain vaiheessa he ovat lopettaneet teeskentelemästä muuta. Viimeiset kolme presidenttiä ovat polttaneet kannabista nuoruusvuosinaan, vaikkakin ainoastaan yksi heistä on kirjoittanut siitä avoimesti. Kun Obamalta kysyttiin Clintonin tapaan kannabissavun hengittämisestä, hän vastasi: “Eikös se ollut tarkoituskin”. Nuorten kannattajiensa järjestämässä online-konferenssissa ensimmäinen kysymys kuului, olisiko kannabiksen laillistaminen ja verottaminen hyvä asia valtion kassan kartuttamista ajatellen. Obama vain naureskeli aiheelle, mutta yli triljoonan dollarin vuosittaisen budjettivajeen jatkuminen saattaa jossain vaiheessa hyydyttää hymyn.

Yksi avain muutokseen on ollut huomion kiinnittyminen kannabiksen lääketieteellisiin ominaisuuksiin. Ihmiskunta on käyttänyt kannabista lääkkeenä vuosituhansien ajan. Sitä myytiin joskus Yhdysvalloissa Eli Lillyn lääkeyhtiön toimesta. Kun käyttö sallittiin myötätuntoisesti muutamalle henkilölle, huomattiin vahingossa kuinka vaaratonta se on. Se ei ollut kemiallista riippuvuutta aiheuttava, vaikkakin jonkinlaisia mietoja vieroitusoireita voi tulla pitkäaikaiskäyttäjille, jotka lopettavat käytön välittömästi. Sen sivuvaikutukset ovat minimaaliset verrattuna muihin vastaaviin käyttötarkoituksiin määrättyihin lääkkeisiin. Se on paljon vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa kuin tupakka tai alkoholi. Se ei johda merkittävästi minkäänlaiseen antisosiaaliseen käytökseen, toisin kuin esimerkiksi metamfetamiini, kokaiini tai heroiini. Useat sen käyttäjistä ovat menestyviä ja tuottavia yhteiskunnan jäseniä, jotka vain valitsevat kannabiksen alkoholin sijaan iltaa rentouttamaan tai helpotuksena syöpähoidon kestämiseen.

Kun kiellämme AIDS-potilailta heidät hengissä pitävän työkalun, ratkaisemme asian kuoleman eduksi. Minulla on ystävä, joka ei olisi koskaan voinut käyttää hänet pelastanutta lääkitystä ilman kannabista. Se oli jossain määrin silmiä aukaiseva tarina, ja monilla muillakin ihmisillä on ollut samankaltaisia kokemuksia. Onko se porttihuume? Toki monet kovien huumeiden käyttäjät ovat polttaneet pilveä ensi alkuun. Mutta lähes kaikki heistä ovat aloittaneet alkoholilla, ja se ei ole laitonta.

Tietenkään mikään ei ole väistämätöntä. Poliisi valvoo sitä yhä ja sadattuhannet amerikkalaiset, suhteettoman suuri osa heistä tummaihoisia ja köyhiä, ovat sen vuoksi vankilassa. Los Angelesin epäonnistuminen säädellä riittävästi sen satoja kannabiskauppoja saattaa johtaa niiden yhteyksiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Siitä voisi tulla takaisku, joka kriminalisoisi uudelleen koko toiminnan.

Asiaa täytyy seurata pari vuotta, jonka aikana selvinnee, toteutuvatko nämä pelot vai käykö asiassa toisin. Luultavasti laillistamista seuraavan vuosikymmenen aikana kannabiksen kieltolaista tulee yhtä outo menneisyyden asia, kuin alkoholin kieltolaista on tullut. Loppujen lopuksi tarpeettomat kieltolait kaivavat maata ainoastaan itsensä alta. Ja tällä hetkellä miljoonat syöpä- ja HIV-potilaat ovat laillistamisen puolella. Samaan aikaan jotkut epätoivoiset hallituksen osastot etsivät, mitä verottaa seuraavaksi. Asia voi mennä jopa vielä pidemmälle: pian kannabis saattaa olla tupakointiakin hyväksyttävämpää.

Tabujen tarve on toki ikuinen, mutta tabujen kohteet muuttuvat jatkuvasti. Tupakan aikakausi saattaa elää viimeisiä hetkiään ja kannabiksen vuosituhat voi olla juuri alkamassa.

Lähde:

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/us_and_americas/article6897958.ece

Juuri julkaistu tutkimus ehdottaa, että kannabiksen yhteys skitsofreniaan tai psykoosiin on minimaalinen.

Viime vuonna Englannissa hallitus uudelleenluokitteli kannabiksen huumeluokasta C takaisin luokkaan B. Yksi syy tähän oli huoli skitsofrenian lisääntymisestä nuorison keskuudessa. Skitsofrenian tai psykoosin todellista yhteyttä kannabikseen ei ole missään vaiheessa todistettu. Uuden tutkimuksen mukaan täytyisi saada tuhannet ihmiset lopettamaan kannabiksen käyttö, jotta voitaisiin estää yksi skitsofreniatapaus.

Oman mausteensa soppaan toivat puheet uusista vahvemmista lajikkeista. Erityisesti keltainen lehdistö revitteli erittäin vaarallisesta Skunk-kannabiksesta, joka on kolmekymmentä kertaa vahvempaa kuin kannabis ennen. Luonnollisestikaan näille väitteille ei ole mitään pohjaa, vaan sekä vahvempia että miedompia lajikkeita on aina ollut olemassa, eikä merkittävää vahvuuden nousua ole ollut. Tälle esteensä asettaa jo kasvibiologia.

Tutkijoita Bristolista, Cambridgesta sekä Lontoon hygienian ja trooppisten lääkkeiden oppilaitoksesta pohtii viimeisimpien tulosten valossa kannabiksen käyttäjien määrää, skitsofrenian kehittymisen riskiä ja kannabiksen käytön aiheuttaman skitsofrenian riskiä arvioidakseen, kuinka monta kannabiksen käyttäjää pitäisi saada lopettamaan käyttö yhden skitsofreniatapauksen estämiseksi. Tutkimuksen mukaan tähän päästäisiin pysäyttämällä 2800 kannabiksen suurkuluttajamiestä tai yli 5000 suurkuluttajanaista. Vähemmän käyttävien joukossa yhden skitsofreniatapauksen estämiseen vaadittaisiin jo yli 10 000 miehen tai lähes 30 000 naisen kannabiksen käytön lopettaminen.

Tämä on vain yksi osa tarinaa. Väliintulot kannabiksen käytön lopettamiseksi eivät onnistu lähellekään joka kerta. Jos otetaan huomioon väliintulon ja hoidon tehokkuus kannabiksen käytön vähentämisessä, niin edellä mainitut hurjat lukemat pitäisi moninkertaistaa, jotta päästäisiin tuhansiin onnistuneisiin käytön lopettamisiin.

Tutkimus julkaistiin Addiction-julkaisussa ja yksi sen laatijoista, Matt Hickman, kertoi: “Kannabiksen käytön estäminen on tärkeää monesta syystä – mukaan lukien tupakka- ja huumeriippuvuuden vähentäminen ja koulumenestyksen parantaminen. Mutta aineistomme osoittaa, että keskittyminen skitsofreniaan voi olla virheellistä. Tutkimuksemme ei voi selvittää kysymystä, aiheuttaako kannabis skitsofreniaa, mutta se osoittaa, että todella monen ihmisen pitäisi luopua kannabiksesta, jotta skitsofreniatilastoihin saataisiin mitään muutosta. Kannabiksen uudelleenluokittelun vaikutus skitsofrenian tai psykoosin esiintymiseen Isossa-Britanniassa on hyvin epävarma.”

Lähde:

http://www.sciencedaily.com/releases/2009/10/091022101538.htm

Heillä on loistavat urat ja kadehdittavat sosiaaliset elämät. He ovat myös kovan luokan pilvipäitä. Miksi niin moni älykäs ja menestyvä nainen käyttää kannabista vapaa-aikanaan?

Jennifer Pelham* potkaisee Marc Jacobsin valmistamat kengät jaloistaan, ottaa siistin Theoryn bleiserin päältään ja lysähtää sohvalle. Tämä 29-vuotias suuryrityksen asianajaja, joka työskentelee yhdelle Manhattanin parhaista lakifirmoista, on juuri tehnyt yhden 12-tuntisen työpäivän. Vaikka hän on jo vapaalla, hänen on silti vaikeaa karistella työpäivän tuomaa turhautuneisuutta harteiltaan: Partneri oli poistanut hänen koostamastaan sopimustekstistä olennaisimmat asiat ja lähtenyt, ennen kuin Pelhamille oli annettu mahdollisuus selvittää asia.

Vieläkin hermostuneena, Pelham tilaa päivällistä – sushia, kuten yleensä – ja kurkottaa kohti kahvipöydällä olevaa oranssista lääkepulloa. Sen vieressä on lasipiippu ja sininen Bic-tupakansytytin, asetelma on huonesiivoojan jäljiltä. Hän avaa korkin, nappaa pienen palan tuoksuvaa vihreää kukkaa sisältä, varovasti asettaa sen piipussa olevaan pesään ja sytyttää piipun. Seuraavan puolen tunnin aikana hän ottaa kolme syvää henkosta, joka on tarpeeksi hukuttaakseen päässä surisevat äänet. Sitten hän syö.

“Vihaan termiä pilvipää. Se vihjaa, että olisin pilvessä kaiken aikaa – mitä minä en ole”, Pelham sanoo säpsähtäen. “En tarvitse sitä pärjätäkseni päivästä toiseen – minä vain nautin siitä kun päivä on ohi”. Hänen iltarituaalinsa maksavat vain 50 dollaria kuukaudessa, joka on mitätön summa verrattuna kuukauden kuntosalimaksuihin tai viikonloppuna vietettyyn iltaan sulhasen kanssa, joka toimii investointipankkiirina ja itsekin savuttelee hänen kanssaan aina silloin tällöin.

Pelham on hieman yli 160 cm pitkä, hoikka ja atleettinen – hän juoksi viisi kilometriä päivässä opiskellessaan lakia. Hän väittää, että kannabis on ihanteellinen vastalääke ikävään työpäivään: se ei koskaan aiheuta krapulaa ja toisin kuin lääkärinsä ahdistukseen määräämä Xanax, se ei jätä pökerryttävää tai turtaa oloa jälkeensä. “Kuules, jokaisella tuntemallani naispuolisella asianajajalla on vähintäänkin yksi salainen pahe”, Pelham kohauttaa olkapäitään ja sukii pitkiä ruskeita hiuksiaan korvan taakse, kolmen karaatin kihlasormuksen välähtäessä valoon osuessaan. Hän lisää: “Kannabis ei todellakaan ole mikään iso juttu”.

Useimmat meistä tietävät jonkun, joka muistuttaa Jennifer Pelhamia – kovan luokan uraohjusta, jonka ajatus raskaan työpäivän jälkeen rentoutumisesta ei ole lasi valkoviiniä, vaan savut (tai useammat) kannabista. Eikä edes silloin tällöin, vaan säännöllisesti. Sellaiset ihmiset pitävät leveitä sätkäpapereita pöytähopeiden kanssa samassa vetolaatikossa tai piippua laskupinon vierellä.

Aineiden väärinkäytön ja mielenterveyden palvelujen virasto (The Substance Abuse and Mental Health Services Administration) on teettänyt tutkimuksen, jonka mukaan 8 miljoonaa amerikkalaista naista sytytti viime vuoden aikana vähintään yhden kannabissavukkeen. Tämä arvio lienee alakanttiin, sillä siihen sisältyvät ainoastaan he, jotka asian myöntävät. Heidän joukossaan on ylemmän keskiluokan edustajia: viidesosa naisista, jotka myönsivät käyttäneensä kannabista viimeisen kuukauden sisällä, asuvat yli 75 000 dollarin vuosiansion taloudessa. Heitä on laidasta laitaan ammattikunnissa, kuten asianajajia, toimittajia, vakuutusmyyjiä, tv-tuottajia sekä talouspomoja. Eivätkä he näytä yhtään samalta kuin sekavat hippiteinit komediassa Dazed and Confused, puhumattakaan työttömistä ja huonokuntoisista nahjuksista Judd Apatowin komedioiden henkilöhahmojen tyyliin. Jos ulkonäöstä jotain pitäisi päätellä, he ovat luottokortin omistavia A-luokan työnarkomaaneja, jotka vain sattuvat pitämään piipusta pullon sijaan.

“Tykkään juoda lasin viiniä aina silloin tällöin, mutta baariin lähteminen ja imelät cocktailit eivät ole minun juttuni. Ja juopottelu on paljon kalliimpaa”, kertoo Debbie Schwartz, 28-vuotias tosi-tv:n tuotantopäällikkö, joka hiljattain muutti New Yorkista Los Angelesiin. Hänen työnsä on armotonta: hän viettää 15-tuntisia päiviä koordinoiden miljoonaa liikkuvaa osaa, hallinnoiden kuluja, asettaen tuotantoaikatauluja sekä lepytellen kaikki-mulle-heti-lahjakkuuksia. Hänen firmansa on juuri puolittanut sarjan budjetin, mikä on saanut Schwartzin ponnistelemaan kulujen leikkaamisen edessä, jottei hänen tarvitsisi antaa kenellekään potkuja. Työn jälkeen, viimeinen mielihalu hänellä olisi laittaa korkkarit jalkaan, meikkiä naamaan ja rynnätä paikallisiin baareihin. “Käyn kuntosalilla tunnin, palaan kotiin ja poltan jointin, samalla kun kuuntelen jazzia ja luen kirjaa. Sain juuri luettua Ayn Randin kirjan ‘Fountainhead’. Se on hetki itselleni, ennen kuin minun täytyy taas nousta ylös ja tehdä huomenna kaikki uudestaan. Se on vaahtokylpyni”, Schwartz selittää. Hän ei edes piilottele laitonta harrastustaan. Sille ei ole tarvetta, sillä useat ihmiset hänen toimistollaan käyttävät samaa “diileriä” – kollegaa, joka ottaa vastaan tilaukset heidän osastollaan.

Jos Schwartzin esimerkki todistaa jotain, niin ainakin sen, kuinka naurettavan helppoa on ostaa pilveä näinä päivinä. Joissakin kaupungeissa se on yhtä mutkatonta kuin pizzan tilaaminen, toimitettuna suoraan ovelle.

Kuulostaako holtittomalta? Ei silloin, jos muistetaan että kannabis on jo tällä hetkellä dekriminalisoitu 13 osavaltiossa. Bostonin ja Denverin kaltaisissa kaupungeissa pienet määrät kannabista käsitetään pikkurikkeinä, samalla viivalla parkkisakon kanssa. Ensikertalaiset saavat sadan dollarin sakon ja puhuttelun poliisilta. Kaliforniassa, jossa lääkekannabiskauppa laillistettiin vuonna 1996, jo 31 tuhatta asukasta on hankkinut kortin, jonka avulla paikallisesti kasvatetun ruohon ostaminen mistä tahansa osavaltion 500 kannabisapteekista on yhtä helppoa kuin reseptilääkkeen hakeminen tavallisesta apteekista. Järjestelmän väärinkäyttö on yleistä: “Jokainen tuntee jonkun, jolta löytyy sellainen kortti”, kertoo Gabrielle Doron, 29-vuotias losangelesilainen tapahtumasuunnittelija. “Kaverini soittaa minulle ja sanoo: ‘Olen menossa kauppaan, haluatko jotakin?’ Sitä nyt vain ei ole kauhean vaikeaa hankkia.”

Pilveen hankkiutuminen ei myöskään enää kanna samanlaista sosiaalista stigmaa, kuin Reaganin aikakaudella, “Just Say No” -iskulauseen kulta-aikana. Silloin jointin polttaminen oli ankara “erikoisepisodi” lukuisissa perheystävällisissä komedioissa. “Kun olin lukiossa, tietynlaiset käytösmallit yhdistettiin pilveen: siveettömyys, töiden kartteleminen, seurustelusuhteiden vältteleminen”, Schwartz kertoo. “Äitini kertoi, että ihmiset jatkavat pilveä PCP:llä ja tulisin riippuvaiseksi, tai että saisin mässyt ja lihoisin”. Se oli pötypuhetta, Schwartz oppi myöhemmin, kun hänestä tuli todellinen pilvipää kahdeksan vuotta sitten. Hän onnistui jopa laihduttamaan yli 10 kiloa, vaikka hän polttelikin säännöllisesti. Hänen salaisuutensa oli syödä terveellinen ateria ennen polttamista, se hillitsi hänen ruokahaluaan. “Mässyt ovat todellakin jotain, mikä ei ole toivottavaa”, Schwartz jatkaa. “Tokihan halu syödä on aina olemassa. Silloinkin, kun en polta, mieleni tekee leivoksia.”

Puvunhousuihin pukeutuvat pilvipäät murtavat toisenkin myytin. Sen, että asialle omistautuneet linnoittautuisivat sisään asuntoihinsa, paksun kannabissavun leijaillessa ilmassa – sekä ystävien ja sosiaalisten suhteiden unohtuessa. “En melkeinpä koskaan polta yksin”, sanoo 28-vuotias Gina Bridges, seattlelaisen hyväntekeväisyysjärjestön varainhoitaja. Bridges emännöi silloin tällöin matalan profiilin illalliskutsuja, joita kruunaavat jälkiruoat sekä vesipiiput. Hän lopetti polttamisen kun hän hiljattain tuli raskaaksi. “Alkoholi tekee ihmisistä sosiaalisempia, mutta pilvi toimii eri tavalla. Siitä tulee hiljaisemmaksi ja pohdiskelevammaksi. Alamme puhua ystävieni kanssa syvällisemmin tietyistä asioista”, hän sanoo. Ja mikä parasta, Bridgesin mukaan seksi oli paljon parempaa silloin kun hän oli pilvessä, se auttoi häntä pääsemään estoista. “Joskus saatan miettiä, että teenkö tämän oikein, että kiihottuuko mieheni? Kun polttelen, osaan ajatella itseäni sängyssä. En huolehdi niin paljoa siitä, mitä hän ajattelee. Ja se auttaa myös häntä nauttimaan enemmän, koska en psyykkaa itseäni liikaa”, hän sanoo.

Asialla on myös kääntöpuolensa. Jotkut terveysalan ammattilaiset sanovat, että pitkän linjan pilvipäät ovat tupakoitsijoiden tavoin vaarassa sairastua keuhko- ja hengityselinten syöpiin. Joskin oikea todistusaineisto osoittaa, että linkki kannabiksen ja syövän välillä on vähäinen. Tulee myös kiittää uutta teknologiaa, sillä vesiviljelyn ja geenimanipuloinnin myötä nykyisin saatavilla olevat kannabislaadut ovat useita kertoja niin voimakkaita kuin vaikkapa 70-luvulla. Huumevastaiset järjestöt väittävät sen olevan myös useita kertoja enemmän riippuvuutta aiheuttavaa. Silti kannabiksen riippuvuusaste on hyvin ristiriitainen aihe, esimerkiksi alkoholi aiheuttaa paljon suurempaa riippuvuutta. Tämän lisäksi, vaikka kannabis onkin eniten käytetty huumausaine Yhdysvalloissa, sen käyttö on silti laitonta liittovaltion hallituksen silmissä. Heidän näkökulmasta kyse on saman luokan päihteestä kuin LSD ja heroiini, huolimatta siitä, kuinka osavaltioiden lait kontrolloivat sen käyttöä. Yli 90 prosenttia Fortune 500 -listan yrityksistä – mukaan lukien American Express, General Electric sekä Goldman Sachs – edellyttävät työnhakijoilta huumausainetestejä, jotka monen muun aineen lisäksi havaitsevat THC:n, kannabiksen psykoaktiivisen ainesosan. Henkilö, joka jää kiinni siitä, saa heittää työpaikalleen hyvästit.

Viime vuonna Rachel Murphy, 36-vuotias viihdeteollisuuden tiedottaja New Yorkista sekä vastasyntyneen lapsen äiti, piti viikon tauon iltaisesta poltteluharrastuksestaan, ennen kuin kävi huumetestissä jota vaadittiin henkivakuutusta varten. Hän polttaa ainoastaan silloin, kun tyttärensä jo nukkuu, ja näytteenoton jälkeisenä iltana hän palasi harrastuksensa pariin. Kaksi päivää myöhemmin laboratoriosta soitettiin, että testissa oli ollut (huumeisiin liittymätön) virhe ja hänen täytyisi ottaa se uudestaan. “Olin jatkanut polttelua entiseen malliin enkä olisi halunnut tehdä sitä uudestaan”, Murphy sanoo. Kolme päivää ennen testiä hän soitti hädissään serkulleen, joka toimii vakuutusmyyjänä. Hän neuvoi Murphyä ostamaan Ready Cleanin – reilun puolen kilon hedelmäpunssin, jonka luvataan puhdistavan elimistön THC:stä jos se nautitaan 2 vuorokauden aikana ennen huumetestiä. Rachel maksoi 50 dollaria ja nautti juoman. “Mieheni kannusti minua huudellen, ‘Juo! Juo! Anna mennä!’ ja itse valitin, etten pysty juomaan niin nopeasti. Hän sanoi: ‘Rachel – tämä on todella vakavaa. Me tarvitsemme henkivakuutuksen – meillä on vauva – ja me emme voi saada sitä, kun vaimoni polttaa pilveä?’”. Yhden tuskantäyteisen viikon jälkeen Murphy sai tietää läpäisseensä virtsakokeensa.

Tästä rystyset valkaisevasta episodista tuli suuri jännitteiden lähde hänen avioliitossaan, Murphy kertoo – joten hän lopetti polttelun joksikin aikaa. Mutta se ei kestänyt. “Olen pahoillani, mutta minulla on vauva ja stressaava työ. Minun täytyy rentoutua jotenkin, enkä pidä alkoholista”, hän jupisee. Viettäessään aikaa naimisissa olevien ystäviensä kanssa, joista useimmat ovat myös vanhempia, Murphy saattaa silloin tällöin liittyä seuraan, kun joku vetää pussillisen esiin ja alkaa valmistella piipun pesää. “Minusta tuli melko kireä”, hän kuvailee pilvetöntä vaihettaan, “Ja mieheni totesi: ‘Itse asiassa pidin sinusta paljon enemmän silloin, kun vielä polttelit.’”

*) Haastateltavien nimet on muutettu

Lähde:

http://www.marieclaire.com/celebrity-lifestyle/articles/living/female-stoners

Kuluvan kuun 19. päivänä Yhdysvaltojen oikeusministeriö ilmoitti, että tästedes liittovaltion syyttäjät eivät tule käymään lääkekannabiksen käyttäjien ja levittäjien kimppuun, mikäli nämä noudattavat voimassaolevia osavaltion lakeja, vahvistaen näin Obaman hallinnon aiemmin tänä vuonna vihjaaman käytännön.

Tällä hetkellä 13 osavaltiota sallii lääkärien suosittavan lääkekannabista potilailleen, jotka kärsivät vaivoista AIDSista glaukoomaan, ja lisäksi Marylandin osavaltiossa lääkärin suositus pienentää rangaistusta, mikäli potilas joutuu syytetyksi. Tähän saakka nämä lait eivät kuitenkaan ole tuoneet turvaa liittovaltiolta.

Mikäli pilvipääprofessorit joskus alkaisivat luennoida lempiaiheensa lääkinnällisestä historiasta, kurssimateriaalista muodostuisi yllättävän laaja. Niinkin varhaisessa vaiheessa kuin vuonna 2737 eaa. salaperäinen Kiinan keisari Shen Neng suositti kannabisteetä kihdin, reumatismin, malarian sekä – ihme ja kumma – huonomuistisuuden hoitoon. Kasvin suosio lääkkeenä levisi ympäri Aasian ja Lähi-Idän aina Afrikan itärannikolle asti, myös eräät Intian hindulaisuuden lahkot käyttivät kannabista uskonnollisiin tarkoituksiin ja vähentämään stressiä. Muinaiset tietäjälääkärit määräsivät kannabista moninaisiin syihin, kivunlievityksestä korvasärkyyn ja synnytyksen helpottamiseen. Nämä lääkärit varoittivat lisäksi kannabiksen liikakäytöstä, uskoen että liian suuri kulutus aiheutti impotenssia, sokeutta ja “paholaisten näkemistä”.

1700-luvun lopulle tultaessa varhainen yhdysvaltalainen lääketieteen kirjallisuus suositteli hampunsiemeniä ja -juuria tulehtuneen ihon hoitoon, pidätyskyvyttömyyteen ja sukupuolitauteihin. Irlantilainen lääkäri William O’Shaughnessy oli ensimmäinen, joka popularisoi kannabiksen lääkekäytön Englannissa ja Amerikassa. Toimiessaan Englannin Itä-Intian kauppakomppanian lääkärinä, hän huomasi että kannabis helpotti reumatismin aiheuttamia kipuja ja oli käytännöllinen vesikauhun, koleran ja jäykkäkouristuksen aiheuttaman pahoinvoinnin ja oksentelun hoitamisessa.

Suuri muutos amerikkalaisten asenteissa pilveä kohtaan tuli 1800-luvun lopulla, jolloin 2-5 % Yhdysvaltain kansalaisista oli tietämättään riippuvainen morfiinista, suositusta ja salaisesta patentoitujen lääkevalmisteiden ainesosasta, jotka tunnettiin värikkäillä nimillä kuten “Koko kansan hoitolinimentti ihmiselle tahi eläimelle” ja “Tohtori Fennerin kultainen helpotus”. Estääkseen suuremman osan valtiosta ajautumisen morfiinin aikaansaamaan kultaiseen helpotukseen, hallitus esitteli Puhtaan ruoan ja lääkkeiden asetuksen vuonna 1906, luoden näin FDA:n, ruoka-aineista ja lääkkeistä vastaavaan hallintoelimen. Vaikka se ei koskenutkaan kannabista, tuoden ainoastaan oopiumin ja morfiinin levityksen lääkärien kontrolliin, kemikaalien säännöstely oli joka tapauksessa suuri muutos amerikkalaisessa lääke- ja huumepolitiikassa.

Kesti vuoteen 1914 asti, kunnes huumeiden käyttö luokiteltiin rikolliseksi toiminnaksi Harrisonin asetuksen nojalla. Kiertääkseen osavaltioiden oikeuksia sääteleviä lakeja, tämä asetus sääti veron unikosta ja kokapensaasta saataville huumeille: aineiden ei-lääkinnälliselle käytölle asetettiin vero, joka oli huomattavasti korkeampi kuin itse nämä aineet, ja jokaista veroa maksamatonta aineita käyttänyttä rangaistiin. Vuoteen 1937 mennessä 23 osavaltiota oli tehnyt myös kannabiksesta laitonta; osa estääkseen entisiä morfiiniaddikteja siirtymästä tämän aineen käyttäjiksi, osa vastaiskuna meksikolaisia maahanmuuttajia vastaan, joista osa toi kannabiksen käytön mukanaan. Samana vuonna 1937 liittovaltion hallinto ajoi läpi Marihuanan verolain, joka teki kannabiksen ei-lääkinnällisestä käytöstä rikollista. Ainostaan linnunsiementeollisuus, joka esitti hampunsiementen antavan lintujen höyhenpeitteelle erityisen kiillon, sai erivapauden, ja yhä tänäkin päivänä linnunsiementen tuottajien sallitaan tuovan maahan steriloituja hampunsiemeniä.

Kannabiksen rikolliseksi tekemisen jälkeen yhä ankarampia lakeja säädettiin, ainoana poikkeuksena toisen maailmansodan aika, jolloin USA:n hallinto istutti valtavia hamppusatoja turvatakseen laivaston köysistön saannin, korvaten Aasian hampputarjonnan, jota hallitsi Japani. 1950-luvulla kongressi hyväksyi Boggsin asetuksen ja Narkoottisten aineiden kontrolliasetuksen, jotka esittelivät vähimmäisrangaistukset huumerikollisille, mukaan lukien kannabiksen hallussapitäjät ja levittäjät.

1970-luvulla tapahtuneesta pilvilakien höllentämisestä välittämättä seuraavan vuosikymmenen Reaganin hallinnon ankarat huumelait koskivat myös kannabista. Kaikesta huolimatta pitkän aikavälin suuntaus on ollut kohti lievempää. Kaliforniasta tuli ensimmäinen lääkekannabiksen sallinut osavaltio vuonna 1996, ja tusinan verran osavaltioita on seurannut perässä. Arvostelijoiden mukaan lääkekannabiksen laillistaminen on saanut aikaan pilvialakulttuurin kasvun lääkekäytön hyväksyneissä osavaltioissa. Los Angelesin piirisyyttäjä Steve Cooley on arvioinut, että pelkästään kaupungin alueella on noin tuhat laitonta kannabiskauppaa. Ja vaikka oikeusministeriön äskettäin esittelemä käytäntö estää iskemästä laillisen kannabisreseptin omaavien kimppuun, kaikki muut polttelijat riskeeraavat yhä syytetyksi joutumisen.

Lähde:

http://www.time.com/time/health/article/0,8599,1931247,00.html

Australialaiset ovat kannabiksen käyttäjien kärkitilastossa, kertoo maailmanlaajuisten tilastojen tulkinta.

Arvioiden mukaan yli kahdeksan prosenttia Australian kansalaisista käytti kannabista ainakin kertaalleen viimeisen vuoden aikana. Näihin lukemiin pääsivät ainoastaan Pohjois-Amerikka ja Australian naapurit Tasmaniassa.

“Australia, Uusi-Seelanti sekä Pohjois-Amerikka ovat perinteisesti olleet maita, joissa on eniten kannabiksen käyttäjiä”, kertoo professori Louisa Degenhardt Uuden Etelä-Walesin yliopistosta. “Tämä on huomattu toistuvasti nuorille suunnatuissa kyselyissä, sekä myös koko väestön kattavissa tutkimuksissa”.

Eurooppa oli listalla seuraavana vuosittaisen käytön mittauksissa, ja sitä seurasivat Lähi-Itä ja Aasia. Käyttömäärät olivat nousussa myös Afrikassa, jossa tosin joissakin maissa määrälliset lähtökohdat olivat alhaisia.

Nämä tiedot löytyvät Uuden Etelä-Walesin yliopiston Kansallisen huumausaineiden ja alkoholin tutkimuskeskuksen tekemästä laajasta tilannekatsauksesta, joka yhdistää tutkimustietoja maailmanlaajuisesti. Tutkimukseen osallistui myös Queenslandin yliopisto.

Lancetissa julkaistuun tutkimukseen oli sisällytettynä YK:n Huumeiden ja rikollisuuden vastaisen toimiston arvio, jonka mukaan kannabista käytti vuonna 2006 166 miljoonaa ihmistä, eli 3,9 prosenttia maailman 16–64-vuotiaista.

Professori Degenhardt sanoi, että erään vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan 9,1 prosenttia 14–65-vuotiaista australialaisista oli käyttänyt kannabista viimeisen vuoden aikana. Tämä on yksi maailman korkeimmista käyttäjämääristä.

Tutkimuksen mukaan yhdellä kymmenestä käyttäjästä oli “kannabisriippuvuuden syndrooma”, joka aiheutti heille korkeampaa riskiä sairastua keuhkoputkentulehdukseen tai psykoottisiin oireisiin. Jälkimmäinen riski oli suuri etenkin niillä nuorilla, joilla oli mielenterveyden häiriöitä suvussa – sekä matala koulutustaso.

Muita mahdollisia terveysvaikutuksia olivat hengityselinten syövät, masennus, itsemurhat ja käytöshäiriöt niillä lapsilla, joiden äidit käyttivät kannabista raskauden aikana. Sydänkohtausriski kasvoi lähes viisinkertaiseksi kannabiksen käyttöä seuranneen tunnin aikana, kertoi puolestaan toinen tutkimus.

Tästä huolimatta Degenhardtin tutkimus päätyi lopputulokseen, jonka mukaan kannabiksen käytöstä johtuva terveydellinen taakka oli “mitä luultavimmin vaatimaton” verrattuna alkoholin, tupakan sekä muiden laittomien huumeiden aiheuttamiin sairauksiin ja tapaturmiin.

“Kannabiksen käyttö aiheutti 0,2 prosenttia Australian terveyshaitoista – ja kyse on maasta, jolla on yksi maailman korkeimmista kannabiksen käyttöasteista”, tutkimuksessa todetaan. Alkoholi aiheutti 2,3 prosenttia maan terveyshaitoista, ja tupakan aiheuttamat haitat nousivat 7,8 prosenttiin.

Lähde:

http://www.theaustralian.news.com.au/story/0,25197,26217384-12377,00.html

Ryhmä rohkeita kansalaisaktivisteja pidätettiin heidän oltuaan istuttamassa teollisuushampun siemeniä DEA:n päämajan nurmialueelle.

Kansalaistottelemattomuutta kunnialla suorittanut joukkio koostui hampun viljelijöistä ja yritysmaailman johtajista. He olivat kaivamassa tiistaiaamuna 13.10. DEA:n (Yhdysvaltain huumevalvonnan hallinnon) päämajan nurmikkoa istuttaakseen sinne teollisuushampun siemeniä. Teollisuushamppu on laillista ja maataloustukikelpoista EU:ssa, myös Suomessa. Pohjois-Amerikassa Kanada sallii sen tuotannon ja se onkin heille merkittävä vientituote, mutta Yhdysvalloissa teollisuushamppukin on laitonta kasvattaa.

Pidätettyjen joukossa oli myös David Bronner. Hän on Dr. Bronner’s Magic Soaps -yhtiön johtaja, yhtiön, joka on ollut pystyssä jo yli 60 vuotta ja jonka liikevaihto on kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Ei mikä tahansa hippi siis. Bronner ostaa nykyisellään saippuoihinsa käyttämänsä hampun kanadalaisilta viljelijöiltä. Hänet pidätettiin DEA:n museon edessä, joka jakaa pihapiirin DEA:n päämajan kanssa.

“Lapsemme tulevat tähän museoon ja sanovat: ‘Hyvä Jumala, sinun sukupolvesi oli hullu. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?’”, hän sanoi, kun Arlingtonin paikallispoliisi laittoi hänelle käsirautoja ja talutti hänet paikalla odottavaan autoon. Ryhmän virallinen pidätyksen syy oli alueella liikkuminen ilman lupaa.

DEA:n puhenainen viittasi pyytämään kommenttia oikeusministeriöltä, “koska he ovat ihmisiä, jotka asettavat huumeita koskevat lait”. Oikeusministeriön puhenainen ei suostunut antamaan mitään kommenttia.

Viljelijät huomauttivat, ettei hamppu ole huume, eikä sillä ole myöskään mahdollista saada ketään pilveen. Viljelijät Wayne Hauge ja Will Allen Pohjois-Dakotasta ja Vermontista toivat protestiin lapioita ja siemeniä. Tapahtumapaikan lähellä he liittyivät Vote Hemp (äänestä hamppua) -ryhmän edustajien joukkoon. Tämä ryhmä pyrkii saamaan muutosta liittovaltion lakeihin, jotta osavaltioiden olisi mahdollista päättää itse omista käytännöistään hampun suhteen.

Tällä hetkellä kahdeksan osavaltiolta: Havaiji, Kentucky, Maine, Maryland, Montana, Pohjois-Dakota, Vermont ja Länsi-Virginia, sallivat teollisuushampun tuotannon tai tutkimuksen. Liittovaltion laki kuitenkin vaatii lisäksi virallisten lupien hankintaa, joita onkin sitten käytännössä mahdotonta saada, ellei kyseessä ole liittovaltion oma projekti, joita taas ei ole ollut. Liittovaltion laki on osavaltion lakien yläpuolella ja tämä on aiheuttanut kitkaa. Myös lääkekannabiksen sallineiden osavaltioiden kanssa ongelma on sama. Kongressin edustajat Ron Paul (R-Texas) ja Barney Frank (D-Mass.) ovat esitelleet lakiesityksen, joka sallisi osavaltioiden päättää itse omasta hamppupolitiikastaan.

LiViTY Outernational valmistaa hamppuvaatteita. Sen johtaja Isaac Nichelson oli myös paikalla istuttamassa siemeniä. Samalla hän myös kertoi kouralliselle toimittajia ja viranomaisille, että hän ostaisi materiaalinsa paljon mieluummin kotimaan markkinoilta kuin Kiinasta.

“Kenellä on lupa?” kysyi DEA:n turvallisuusesimies David Smith havaittuaan viljelijäjoukkion tarjoamassa maanviljelyspalveluitaan hänen hallinnolleen. “Minun tietääkseni haimme lupaa jo kauan sitten”, Nichelson kertoi hänelle.

Seuraavalta DEA:n virkamieheltä viljelijät kysyivät, tietäisikö tämä hampun ja kannabiksen kukinnon eroa. Virkailija ei ollut kovin varma. “Se on serkku, vai? Vai onko se setä?”

Hauge on toinen kahdesta viljelijästä, joka on saanut Pohjois-Dakotan osavaltiolta luvan kasvattaa hamppua, mutta hän ei voi tehdä sitä liittovaltion kiellon takia. Luonto on ilmeisen tietämätön liittovaltion rajoituksista: hamppua kasvaa villinä ympäri Yhdysvaltoja.

Presidentti Reagan investoi valtavia summia hampun jahtaamiseen, kitkien miljoonia kasveja, joita hän kutsui “hautaruohoksi”. Reaganin toimet hamppua vastaan kasvoivat tasaisesti ja vuonna 1989 DEA saattoi väittää kitkeneensä 120 miljoonaa kasvia. Vuonna 2001 tuo luku ylitti puoli miljardia. Luvut ovat isoja, mutta on hyvä muistaa, että kilossa hampunsiemeniä on noin 100 000 siementä. Samaan aikaan kun hamppua on kitketty, sitä on kylvetty ja se on kasvanut myös villinä. Luontoa vastaan taisteleminen vaikuttaa perin tehottomalta.

Viljelijöiden mukaan hampun kitkemisen sijaan hallituksen pitäisi sallia amerikkalaisten viljelijöiden kasvattaa sitä, erityisesti koska yhdysvaltalaiset yritykset voivat jo laillisesti myydä hampputuotteita. “Meillä on täällä miljardien teollisuus, jonka päällä nukumme”, sanoi Hauge, joka haastaa DEA:n oikeuteen hampun viljelyn oikeudesta.

Hauge jäljittää kiinnostuksensa hampun kasvatukseen aina maan perustajaisiin asti, erityisesti yhteen todella kuuluisaan hampunviljelijään. “DEA olisi pidättänyt George Washingtonin“, Hauge sanoi.

Lähde:

http://www.huffingtonpost.com/2009/10/13/farmers-arrested-planting_n_318808.html?awesm=fbshare.me_DZH